torstai 31. toukokuuta 2012

Anoppilan pihalla






keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Monenmoista

Mä oon nyt pari päivää miettinyt, et pitäskö mun jotenkin selitellä vielä tuota edellistä superavautumispostausta. Ei varmaan. Äitini kanssa juteltiin puhelimessa tuossa yhtenä päivänä. On siis sairaanhoitaja. Töissään oli tämän tapauksen johdosta käynyt jututtamassa kriisiapu-ihmisiä, kaipa ne jotain psykologeja olivat. He olivat vahvistaneet sen, mikä me jo tiedettiinkin, että vaikka asian olisi kuinka hyvin käynyt läpi, ni jossain vaiheessa tulee tilanteita, jotka nostavat sen kaiken taas pintaan. 


Joten edellinen kertomus oli sitten mun tapa purkaa taas se asia. Jännästi sitä elää sen päivän aina uudelleen.

Eihän noita koskaan unohda, mutta niiden kanssa oppii kyllä elämään. (:

Ensi viikonloppuna me saadaan avaimet uuteen kotiin!!! Jee! :D Mä oon ahkerasti pakkaillut tavaroita jo. Tai no, kirjoja ja DVD-levyjä.. Hieman keittiöjuttuja ja lisää kirjoja. :D Eilen mies toi töistään mulle lisää pahvilaatikoita, ajattelin astioita pakata. Koska meitä ei ole kuin kaksi, ni me saadaan lupa pärjätä parilla lautasella. 

Samoin suunnittelin pakkaavani kaikki korujuttuni pois. Voin sitten "puhtaalta pöydältä" (todennäköisesti uudelta pöydältä) aloittaa koruilun uudessa kodissa :) 

Allergia on viheliäinen kaveri edelleen. Joka aamu saan ottaa lääkkeen. Ja ennen lääkkeen ottamista (ja aamuisin yleensäkin) vain aivastelen ja pärskin. 

Hieman tuntuu, että muuttoon liittyvät asiat menevät blogin kirjoittamisen edelle tällä hetkellä (ihme?), mutta eiköhän tämä tästä (:

lauantai 26. toukokuuta 2012

7.11.2007

Se oli ihan tavallinen aamu 7.11.2007. Menin töihin. Silloin olin laitoshuoltajana, synnytysosastolla. Muistan aamupäivällä katselleeni, miten kauniisti lumihiutaleita tippuu maahan. En enää muista mitä kello oli, kun sain jo melkein unohdetulta nettikaveriltani tekstiviestin; "Ootko kunnossa?!". Vastasin ihmeissäni, että mitä ihmettä. Vastauksena tulleessa tekstiviestissä luki suunnilleen: "Oletko vielä Jokelassa koulussa? Siellä on ammuttu ja ainakin rehtori on kuollut."

Taisin olla jonkinlaisessa sokissa. Muistan, että avasin aulassa olevan television. Uutisia ei sillä hetkellä tullut, mutta menin tekstitv:tä lukemaan. "Useita kuollut, joukossa ainakin rehtori", tai jotain sen tapaisia otsikoita vilisi silmissä. Puhelin soi. Se taisi olla äidin miesystävä. Soitti, että missä olen ja oonko kuullut veljistäni mitään. Tosiaan, molemmat pikkuveljeni olivat vielä siellä koulussa. Puhelun aikana vanhempi pikkuveljistäni, pikkuveli N soitti. Lopetin puhelun äidin miehen, P:n, kanssa ja soitin veljelleni. Sain kuulla, että hän on kunnossa, mutta nuorempaan pikkuveljeen, M:n ei saada yhteyttä. Kuulin myös jo siinä vaiheessa tiedon siitä, kuka ilmeisesti on ampuja. Kädet täristen sovittiin, että soitellaan heti kun joku tietää lisää.

Tunnin verran muistan tehneeni töitä lähes normaalisti. Ihmettelen vieläkin, miten se oli mahdollista. Työkavereilleni kyllä kerroin asiasta. "Mun entisessä koulussa on ammuttu ja ainakin rehtori on kuollut". Petasin sänkyjä normaaliin tapaan.

Kahvitauolla kahvihuone oli täynnä ihmisiä. Johtui osittain siitä, että oli vuoronvaihto tulossa, iltavuorolaiset olivat tulleet jo töihin. Televisio oli auki ja siellä puhuttiin Jokelan kouluammuskelusta. Silloin romahdin. Kyyneleet vain tulivat, muistan miten lysähdin sohvalla nojaamaan polviini. Työkaverit kerääntyivät hädissään ympärilleni ja halasivat, enkä ollut vielä edes sanonut mitään. "Mun molemmat pikkuveljet ovat tuolla, eikä toiseen saada yhteyttä".

Työkaverit ottivat ohjat. Sain kerrottua, että äiti on kerrosta alempana töissä. Kysyivät, että selviänkö itse sinne, vai lähteekö heistä joku mukaan. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu ihanalta, miten he huolehtivat.

Kuljin rappuset alas. Kyyneleet valuivat. Muistan kysyneeni ensimmäiseltä valkoisiin pukeutuneelta vastaantulijalta "Missä mun äiti on?" Hassua, miten muistan sen ihmisen hämmentyneen ilmeen. En tosin muista, mitä hän vastasi.

Löysin äitini kahvihuoneesta, joku äitini työkaveri tunnisti minut käytävältä. Halasimme. Muistan yleisen kaaoksen. Menin äitini kanssa sisään kahvihuoneeseen ja äiti kyynelsilmin kertoi minun olevan hänen tyttärensä. Saatiin äidin kanssa jutella hetki ihan kahdestaan. N oli soittanut myös äidille. M:n ei vieläkään saatu yhteyttä. En muista oliko puhelin kiinni vai eikö vain vastannut.

Mummokin soitti. Äidin äiti siis. Äiti sanoi, että soitellaan kun tiedetään lisää. Haluttiin pitää puhelinlinjat auki sen varalta, että M ilmottaisi jotain. Oliko hän hengissä vielä?

Viranomaisverkon radiokeskustelu välittyi myös sairaalaan. Viranomaisverkosta selvisi, että kuolleita oli sillä hetkellä 3 enemmän kuin mitä uutisissa luki. Tarkkoja lukuja en enää muista. Äiti sai tekstiviestin, M:ltä, että on kunnossa, mutta ei voi soittaa, koska ovat luokassa piilossa. Sillä hetkellä asiat olivat kuulemma hyvin. Oltaisiin saatu äidin kanssa lähteä töistä, mutta ajateltiin, että ei vielä lähdetä, koska tilanne oli vielä päällä ja viranomaisverkosta saatiin ajantasaisia tietoja, toisinkuin televisiosta.

Jossain vaiheessa tuli uusi tekstiviesti. "Poliisit tuli :)" En muista sen hetken tunnelmista paljon. Helpotusta varmasti tunsin. Kriisityöntekijät olivat tulleet paikalle (koska työpaikka oli sellainen, johon uhreja alettiin tuomaan ja kriisi-ihmisten oli hyvä olla paikalla). Me päästiin äidin kanssa ensimmäisinä keskustelemaan niiden kanssa, että sitten päästään kotiin lähtemään. Hölmöt luulivat, että mulla on lapsia siellä koulussa. Äitini selvensi, että olen hänen lapsensa ja kaksi muuta lasta ovat Jokelassa. En muista, että kriisikeskustelusta olisi ollut mitään hyötyä. En muista yhtään mitä siellä puhuttiin. "Miltä tuntuu?", kysyttiin varmasti. Kriisi-ihmiset käskivät mun mennä äidille muutamaksi yöksi.

Mun pomo oli jotenkin hämmästynyt, kun sanoin olevani pari päivää sairaslomalla. Ihankuin en olisi saanut. Äitini sitten selitti hänelle jotain tilanteesta, en enää muista mitä.

Muistan odotelleeni ulkona tupakan kanssa, että äiti tulee vaihtamasta vaatteita. Kävin puhelimeni listaa läpi, että voisin soittaa ihmisille, ovatko he kunnossa.

Mentiin mun asunnolle hakemaan Bono, sille ruokaa ja jotain vaatteita mukaan. Muistan, miten luhistuin sängylleni itkemään, kun en tiennyt mitä pakkaan mukaan. Silloinen kämppikseni istui vierelleni sängylle ja halasi mua. Muistan hänen sanoneen, että ei voi kuvitella miltä minusta tuntuu.

Jokelassa mentiin (muistaakseni) suoraan kirkolle hakemaan M kotiin. Kirkko toimi kriisikeskuksena, sinne oltiin tuotu evakuoituja ihmisiä. Ja sinne oli oppilaiden käsketty juosta.

Joku lehti tuli mua haastattelemaan. Olen hukannut linkin siihen uutiseen. Luulen, ettei sitä enää edes ole. Siinä oli jotenkin niin surullisesti kuvattu se, miten mä kaikkien niiden ambulanssien, poliisi- ja paloautojen keskellä seisoin Bonon kanssa odottamassa, että M ja äiti tulevat kirkosta ulos. Äiti oli siis mennyt sinne hakemaan häntä.

Se hetki, kun näen pikkuveljeni kävelevän näennäisesti ehjänä ulos kirkosta. Pikkuveljeni, josta olin jo ehtinyt ajatella, että näenkö häntä enää koskaan. Se tunne sinä hetkenä on jotain niin sanoinkuvaamatonta. Niin puhdasta isosiskon rakkautta. Sen tunteen ajatteleminen saa mut aina itkemään. Niin myös tällä hetkellä tätä tekstiä kirjoittaessa. Se oli puhdasta helpotusta, iloa, onnea, surua niiden puolesta, jotka eivät sitä tunnetta voi enää kokea. Muistan halanneeni häntä lujaa. Helsingin Sanomien toimittaja tuli pyytämään haastattelua. Veljeni taisi haistatella. "Mee helvettiin!" Tai jotain muuta vastaavaa.

M oli luokassa, joka viimeisenä evakuoitiin koulusta.

Muistan, miten huhuja kiersi koko illan, että kuka on kuollut, kuka on hengissä. Kynttilämeri Jokelan Koulukeskuksen lammen ympärillä. Niin kaunista ja niin, niin surullista. Kaikesta huolimatta taisin nukkua seuraavan yön yllättävän hyvin. Isäkin tuli käymään meillä, katsomaan, että olemme kaikki kunnossa.

En siitä illasta muista enää paljoa.. Hämmennystä, epäuskoa, helpotusta omien veljien selviytymisestä.

Sellainen oli mun päivä 7.11.2007.

Ammuskelua Hyvinkäällä

Tiedättekös, mä olen kasvanut Jokelassa. Niin, siinä Tuusulan Jokelassa, jossa tapahtui Suomen ensimmäinen kouluampumistapaus. Peruskoulun ja lukion kävin siellä. Lukiosta kirjoitin keväällä 2007.

Mulla on kaksi pikkuveljeä, jotka olivat silloin marraskuussa koulussa. Toinen lukiossa, toinen yläasteella. Ja kyllä, koska kylä oli (ja on edelleen) pieni, siellä melkein kaikki tunsi toisensa. Ainakin tiesi.

Vanhemman pikkuveljen luokalta kuoli 4, nuorempi pikkuveli oli luokassa, joka viimeisenä evakuoitiin koulusta.Vanhempaan saatiin heti yhteys, kun oli lähtenyt 20min aikaisemmin hoitamaan asioita. Nuorempaan ei pariin tuntiin saatu yhteyttä. Voitte ehkä kuvitella paniikin?

En jaksa tästä asiasta kirjoittaa just tällä hetkellä enempää. Varmaan pitäis. Koska en juuri nyt kestä seurata mediaa. Avaavat vain vanhat traumat. Ensimmäinen reaktio näihin tämän aamun uutisiin oli välinpitämättömyys. "Aijaa, näihinhän alkaa tottumaan." jne. Mutta nyt alkaa sellainen orastava ahdistus rintakehällä. Vanhat haavat nousevat pintaan, avautuvat. Jännä, miten muuten unohtaakin ne ahdistuksen tunteet silloin marraskuisena iltapäivänä. Ja sen helpotuksen tunteen, kun näkee pikkuveljensä kävelevän vastaan. Sen pikkuveljen, johon ei saanut yhteyttä ja jonka kohtalosta monen monta kertaa teki arvauksia.

Jos joku teistä haluaa lukea, voin joskus kirjoittaa asiasta enemmänkin. Tiedän, että se varmasti tekisi ihan hyvää. Vaikka tuntuukin siltä, että oon jo käsitellyt asian.. Tällaisten uutisten tullessa en ole siitä kuitenkaan enää niin varma.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hajatelmia vol.5


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Oma ompelukone!

No niin, tänään sitten hurautettiin kauppaan ja kassan kautta kotiin ompelukoneen kanssa! <3 Hii :)



Konetta mainostettiin helppokäyttöiseksi ja täytyy myöntää, sitä se on!

Mä oon käyttänyt ompelukonetta viimeksi peruskoulussa vissiin kahdeksannella luokalla. Siitä on aikaa... öh,  10 vuotta sitten! Herranjestas, voiko se pitää paikkaansa :D Noh, aikaa siis on vierähtänyt ;)

Kotimatkalla poikkesimme tietenkin kangaskaupassa.








Tällaisia "palasia" (isoja!) löytyi Itiksen Eurokankaasta. Hinnat vaihtelivat 1-4e. Eli ei paha :D En siis vielä tiedä, mitä näistä kaikista teen, mutta täytyyhän nyt johonkin kokeilla... ;)

Sain mä jotain aikaiseksikin. Kun asioita alkoi muistumaan mieleen, leikkelin punaisesta ruutukankaasta palat ja surruuttelin koneella meille uudet keittiöpyyhkeet. Tuossa yllä olevassa kuvassa ovat siis jo ommeltuja.


Nnih! Että sellainen sunnuntai :D Musta ainakin tuli hyvin onnellinen ompelukoneen omistaja :)

lauantai 19. toukokuuta 2012

Singer

Meinattiin, että voitaisiin ostaa tällainen. Singerin Tradition 2263 ompelukone.. Perusjutut onnistuu, piston pituus ja leveys säädettävissä (mikä on kuulemma hyvä juttu?) jne..

Kovasti haluaisin opetella ompelemaan juttuja. Toki tulee tarpeeseen myös, kun tarvitsee korjata jotain.. Näyttää melko pieneltä kuvassa, mutta näin tästä koneesta videon Singerin sivuilla ja ei ole niin "heppoinen" kuin miltä näyttää. 7kg painoa, joten ei samantien lähde karkuun.. Ja kahden vuoden takuukin löytyy.

Mitä ootte mieltä?

Hajatelmia vol. 4


torstai 17. toukokuuta 2012

Hajatelmia vol. 3


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Hajatelmia vol. 2


tiistai 15. toukokuuta 2012

Hajatelmia vol. 1


Aiheista

Mulle tuli tässä äsken mieleen, että onko jotain tiettyjä aiheita, joista haluaisitte lukea mun blogissa? Tai asioita, joista haluaisitte kuulla enemmän tai tietää enemmän? Sana on vapaa, kertokaa toki ehdotuksia, jos jotain mieleen tulee.

Kroatiantuliaisia

Appivanhemmat olivat tuttavapariskuntansa kanssa kesän alottajaisissa Kroatiassa! Vuorovuosina vievät aina toisensa johonkin.

Käytiin eilen ulkoiluttamassa koiria anoppilan läheisessä metsässä ja käytiin piipahtamassa sisälläkin. Tuliaisia, kuului tervehdys :)



Vaaleanpunainen kynsilakka on muuten pirullinen kuvattava! Koitapa saada juuri se oikea sävy vangituksi kameralle. No, en onnistunut, mutta nämä kaksi kuvaa ovat jo lähellä. Suorastaan karkkimainen sävy, vaaleanpunainen. Oikeastaan sellainen pastellin vaaleanpunainen.. Tai jotain, en löydä oikeita sanoja kuvaamaan :) Voimakas väri, vaikka onkin todella hempeä :) Yksi kerros lakkaa riitti. Ensin lakkasin vain varpaakynnet, mutta sitten oli pakko lakata myös sormien kynnet :) Eikös olekin nätti väri? Värikoodia en löytänyt mistään, en tiedä onko sitten ollut jonkinmoisessa hintalapussa, joka on otettu pois?

p.s. Sopii muuten blogin uuteen ulkoasuunkin kaikessa vaaleanpunaisuudessaan, eikö? Kun aikoinani täytin 22v, innostuin vaaleanpunaisista jutuista, sitä ennen en sitten yhtään (:

Uutta ulkoasua pukkaa

Pyydän siis teiltä nyt hieman kärsivällisyyttä :D

Jotenkin mulle on tässä kaiken pakkaamisen keskellä tullut tarve yksinkertaisuuteen ja yksinkertaisiin asioihin ja tekemisiin. :D

Joten katsotaan minkälaisen ulkoasun tästä vielä kehitän :)

lauantai 12. toukokuuta 2012

Lauantain ostosreissu


Käytiin Myllypuron kierrätyskeskuksessa. Tehtiin jonkinasteinen löytö tämän Kermansaven kahvipurkin suhteen :D Aivan priimakunnossa, ei naarmuakaan löydy. Tämähän on siis melko kookas, en ole mittoja ottanut, mutta kuitenkin. Meiltä löytyy tämän väristä Kermansavea muutenkin, joten täydellinen lisä meille. (Miksi musta tuntuu, että hamstraan kaikkia hieman arvokkaampia keittiöjuttuja... )


Tämä muffinsi-kirjanen löytyi Stockmannilta Akateemisesta kirjakaupasta! Pieni on, sivut ovat kovat ja paksut, tulee ihan mieleen sellaiset lastenkirjat. Mutta ai noita herkkuja!


Mun mies sitten lupasi ostaa tämän kirjan mulle, jos teen tänään muffinseja ;) Kirjalla oli hintaa hieman alle 8e, joten ei se nyt kovin pahan hintainen ollut..


Tässäpä ostosjuttusia. Nuo muffinssivuoat on Clas Ohlsonilta :D Löytyi iso paketillinen halvalla, niin pitihän se ostaa ;)

"Olet muuttunut."


Tämä teksti on loistava. Kertoo suoraan mun elämästä reilu puolitoista vuotta sitten. Koin ahaa-elämyksen ja suorastaan valaistumisen; mun ei tarvitse elää muiden odotusten mukaan. Mä voin ihan itse elää juuri niinkuin haluan. Voin tehdä juuri niitä asioita, joita haluan ja joista pidän. Minä itse olen vastuussa omasta elämästäni ja jos en viihdy elämässäni, voin itse tehdä asioille jotain.

Yksi elämän osa-alue, jossa tämä asia ilmeni ehkä selkeimmin, oli ystävät. Tai "ystävät". Kaverisuhteesta pitäisi saada voimaa ja energiaa. Ainakin pääsääntöisesti. Mikä se sellainen kaverisuhde on, joka vain kuluttaa mun omia voimavaroja. Ei sellaisia kavereita tarvitse kukaan.

Kuulin monelta ihmiseltä lauseen; "Sä oot muuttunu." Ja otin sen kohteliaisuutena! Tiedostin itsekin, että olen muuttumassa/muuttunut. Askel lähempänä sitä, millainen haluan olla. Osa kavereista, tutuista ja perheenjäsenistä sanoi tuon lauseen positiiviseen sävyyn, osa ei. Elämäni tärkeimmät ihmiset olivat niitä, jotka sanoivat sen olevan positiivinen asia. Ne, joiden mielestä asiassa oli negatiivista, katosivat "yllättäen" elämästäni.

Suosittelen elämään niin, että kuulette tuon lauseen. Vaikkakin se tarkoittaa joidenkin ihmisten poistumista elämästänne. Kuulin olevani k-pää, idiootti, tyhmä ja vaikka mitä, koska en enää elänytkään vain muille. Aloin elämään myös itselleni ja pyrkimään terveeseen itsekkyyteen. Onnistuin :)

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kassialman nro 2

Niin, innostuin taas :D




Mutta kun tämä malli on niin hurmaava! Vihreä-valkoiselle kassille löytyi omistaja eilen, tämäkin varattiin jo heti nyt aamusta.. Mihinköhän mä vielä joudun näiden kassieni kanssa :D

Äitini sanoi eilen, että voisin saada hänen vanhan ompelukoneensa, kun muutamme uuteen kotiin <3 Olis ihan huippua! :) Samalla hänelle mitä mainioin syy ostaa se uusi ompelukone, jota on kuolannut varmaan 3v :D

maanantai 7. toukokuuta 2012

Virkattu pikkukassi

Kun sain paidan virkattua valmiiksi ja ommeltua kappaleet yhteen, tuli kamala tuska, että mitä mä seuraavaksi teen :D Nettiä selasin, Ravelryä ja Garnstudion sivuja.. Olen aiemminkin katsellut tätä ohjetta, mutta en vielä ole saanut aikaiseksi ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin sen suhteen..


Eilen heräsin aamulla jo kuudelta (!), koskapa Jedillä oli maha sekaisin ja sain ensitöikseni pestä vähän lattioita. Keittelin aamukahvit ja selailin nettiä. Törmäsin taas tuohon Garnstudion sivuilla olevaan pienen kassin ohjeeseen ja siitä se ajatus sitten lähti :) 




Lankana käytin Novitan Tennesseetä (valkoinen) ja Kotiväki (vaaleanvihreä). Koukku oli nro 3. En ollut ennen kokeillutkaan popcorn-kuviota, mutta se olikin todella yksinkertainen :) Onneksi mulla on todella kätevä Virkkaajan vinkit -kirja, josta löytyy sekä kaikki perusjutut että koristeellisemmat virkkaustyylit. :) Kassin hihnasta tein lyhyen ja pienen ihan tarkoituksella, mun mielestä se on söötti, kun sitä voi roikottaa vain mukana :) Äitinikin on tehnyt tällaisen kassin joskus muutama vuosi takaperin :) 

Hieman oli hankala kuvata, kun ei meinannut ihan kuosissaan pysyä, tungin sinne sitten lankaa sisälle, että sain jonkinlaisen kuvan.. :)

Mitäs pidätte? :)                .. ja mitähän seuraavaksi tekis? :D

lauantai 5. toukokuuta 2012

Virkattu paita


Kuvaa takaa.


Kuvaa edestä.


Henkarissakin pysyy!


Paidan saa toki myös viikattua ;)

Siis mä en ole koskaan ennen virkannut/neulonut/ommellut itselleni mitään vaatekappaletta. Tähän asiaan tuli muutos. Virkkasin itselleni paidan! Lankana Novita Tennessee. Äsken sain ommeltua etu- ja takakappaleen yhteen. Langanpäätkin sain hienosti pääteltyä. Oon kyllä hieman ylpeä itsestäni! :D

Osaatteko sanoa, miten kannattaisi käsitellä tms, että olisi hieman pehmeämpi päällä? Tuntuu melko jäykältä tuo Tennessee, olisi varmaan kannattanut tehdä jostain hieman pehmeämmästä langasta.. :) Mutta eiköhän tuotakin voi päällä pitää :) Jee!