3,5kk - kuulumisia






Olisikohan taas aika kirjoitella W:n kuulumisia :) Samalla saan hyvän syyn testata blogin kirjoittamista uudella The New Padfonellani ;) Piti ostaa uusi puhelin, kun vanha alkoi tilttailemaan siihen malliin. Päädyin sitten hommaamaan Asuksen Padfonen, joka siis muuntuu tabletiksi. Aika hieno peli, etten sanois :) 

W on kehittynyt huimasti. On oikein hymypoika. Nauraakin, mutta harvemmin äänen kanssa. Tänään aamulla höhötteli ekana kertaa oikeasti kunnolla. Tai äidin naama naurattaa sen verran. ;) Lelut kiinnostaa ja niihin tarraillaan kiinni. Osansa saavat myös äidin paidat, olkaimet, hiukset... Oikein hauskaa on myös tunkea nyrkit tai sormet suuhun ja pureskella ikeniä niitä tai tunnustella omaa kieltä sormilla. :) Hampaita ei vielä tunnu, vaikka tuolla pureskelulla niitä vois kuvitellakin olla tulossa. Harson pureskelu on myös kivaa ja kuola valuu, etenkin pystyasennossa tai mahallaan ollessa. 

Vielä ei kääntyminen oikein ota tuulta alleen, kun ne lelut on kivoja myös selällään katsellen. Niihin ku pääsee lelukaaren alla puuhamatolla käsiksi kuitenkin. Kerran on kääntynyt ihan itse mahalleen lattialla ja kun auttaa kyljelleen, niin kyllä sieltä yleensä pusketaan mahalleen. Käsikään ei yleensä jää jumiin, vaan saa sen sieltä kropan alta kaivettua. Hiljaa hyvä tulee :) 

Ääniä W päästelee minkä kerkiää! Pitkät pätkät tykkää höpötellä leluillekin. Jo kerran unohtunut pörinä on keksitty uudelleen. Toisinaan asia on niin tärkeää, että sitä ölistään otsa kurtussa vakavana. Ja sitten taas hymyillään. :) 

Täysimetyksellä kasvaa hienosti, viimeksi oli kuukaudessa tullut 4,5cm ja painoa vajaa kilo :) Vaatteista käytetään pääasiassa jo kokoa 68. Vain jotkut 62 koon vaatteet menee enää päälle, poikkeuksena housut, kun meidän W on sen verran pienimahainen ;) 

Päivisin ei juurikaan malta nukkua, kun olisi niin paljon kivempaa katsella ja seurustella. Sitten ollaankin jo yliväsyneitä ja senhän sitten tietää ;) Iltaisin yleensä kuitenkin nukahtaa yöunille tosi aikaisin, niin saadaan me vanhemmatkin omaa aikaa. :) Oonpa virkannut lisää pitsiliinojakin. Ja lisää tulee ;) 

Semmoista :) Hyvin menee, mutta menkööt. Mulla on vielä raskauden jäljiltä lisäpainoa ihan tarpeeksi, mutta en aio stressata asiasta. Enkä onneksi näytä niin painavalta ;) Imetys on nyt kuitenkin se ykkösjuttu, enkä aio laihduttamisella sitä riskeerata. Ehdin laihtua sitten myöhemminkin, kun imetys vähenee / loppuu. Ja tiedä vaikka siihen mennessä ois tippunut itsestäänkin. Joka tapauksessa oon äärettömän tyytyväinen ja ylpeäkin siitä, että oon täysimettänyt jo pian 4kk. Ja että se riittää. Kaikilla kun ei asia suju välttämättä yhtä onnekkaasti.

Näin tällä erää. Nyt taidan palata koukun kimppuun ja kesyttää lankaa pitsin muotoon. 

Ps. Tällä Padfonella on kiva kirjoittaa! 

Kommentit

  1. Ompa kiva kuulla W:n kuulumisia ja ihanaa että teillä on kaikki mennyt noin hyvin!

    Ja tuo padfone oli ihan uus juttu mulle. Piti han googlata mikä se on. Ja kätevältä vekottimelta kyllä näytti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Juu, ja en voi toistaiseksi kuin kehua tuota Padfonea :) En ehdi koneella istua kovinkaan paljon ja kännykkä on vähän turhan pieni nettisurffailuun sohvalla. Joten tuo tabletti ratkaisi asian ;)

      Poista
  2. Ihana W! Kyllä pojasta näkee että voi hyvin ja kasvaa kohisten :) Ja sinulla ei niitä kiloja kyllä näy - ja kohta saat juosta W:n perässä kun vähän vielä kasvaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo.. Ollaan kyllä pulassa, jos nuo jalat käy pystyasennossa samaa vauhtia ku vaakatasossa ;)

      Poista
  3. Jee, kiva kuulla että teillä elämä rullaa hienosti, ja W. Kasvaa ja kehittyy. Ja kiva että olet tehnyt käsitöitä ja koruja.. toi imetysasia on hieno juttu, itsekkin täysimetin 6 kk, ja kaiken kaikkiaan reilun vuoden.
    Nauttikaa toistenne seurasta ja sylkyttelystä. Meillä ei äidin syli aina enää kelpaa, kun pitää juoksennella joka suuntaan ja tehdä jekkuja. Ihanaa syksyä koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa syksyä myös teidän perheelle! :) Myönnän, että vähän jo odotan sitä aikaa, kun tuo alkaa juoksennella joka suuntaan ja isinkin syli kelpaa paremmin. Toistaiseksi maidon tuoksu houkuttaa enemmän ;) Itsekin oon mielissäni tuosta imetyksestä, mun mielestä oli kaiken sen alun tuskan (arat nännit) jälkeen ihan huikean hienoa, että kaikki sujuu ja oma maito riittää :) Tiedän monia, joilla ei oo riittänyt ja jotka on luovuttaneet jotenkin tosi helposti. Itse kun päätin panostaa siihen nimenomaan :)

      Poista
  4. ihanalta kuullostaa!! hihii, mä niin ihastelen sun pitsiliinoja ja tätä blogia !!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti