perjantai 12. lokakuuta 2012

Kynsiä ja huivi

Mä oon sellanen satunnainen kynsienlakkaaja. Mä tykkäsin ala-asteella aina laittaa kynnet todella nätisti. Sitten siihen tuli tauko ja sen jälkeen innostuin uudelleen. Käytin kaikenlaisia kynsitarrojakin yhteen aikaan koristamaan kynsiä. Nyt oon taas innostunut, tykkään lakkailla ja laitella kynsiä. Sen kummemmin en kyllä hoida käsiäni tai kynsiäni, kuhan välillä leikkaan päät lyhyemmiksi, mulla tosi harvoin nykyään lohkeilee kynnet. 



Vuosi sitten mun pikkuveli meni naimisiin ja juuri silloin kynsissäni näkyi reilu puolen vuoden takainen hermoja raastava ero ja vaikea elämäntilanne muutenkin. Siispä mulla ei kasvanu omat kynnet ollenkaan. Tai kasvoi kyllä, mutta lohkeili ja liuskottu aivan samantien. Silloin otin rakennekynnet, kerran niitä huollatin ja sitten annoin kasvaa pois. Kiva kokemus sekin, mutta omat kynnet on kyllä omat kynnet :)


Nyt oon jopa ostanut muutamia kynsilakkojakin taas pitkästä aikaa. Pikkusiskolle annoin niitä vuosi sitten ison läjän, samoin ku kaikki tarratkin, joita mulla oli vielä.


Tällä hetkellä on tässä alimmassa kuvassa näkyvä lakkaus. Kultaista, pientä glitteriä poikittain kynnellä. Ja ei tarvitse välittää noista sotkuista kynsinauhoissa jne, ne lähtevät joskus kyllä ;) 

Tähän loppuun vielä kuva mun uudesta supersöpöstä tuubihuivista. Tykkään!


3 ihanaa kommenttia: