maanantai 31. joulukuuta 2012

Katsaus vuoteen 2012

Kulunut vuosi on ollut ihan mahtava paitsi noin yleensäkin niin myös käsitöiden osalta. En ole koskaan ennen tehnyt näin paljon käsitöitä vuodessa. Ehkä olen nyt "tarpeeksi vanha" ja innostunut näistä hommista ;) Ensi vuodelle tavoite on tietty tehdä vielä enemmän kaikkea. 

Tein pari kollaasia. Katsotaanpa, mitä olen saanut aikaan vuonna 2012.


Sukkia. Kaksi paria vauvojen sukkia ja yhdet sukat ihan itselleni :) En ollut aikaisemmin tehnyt sukkia ollenkaan, nuo kollaasin vihreät sukat olivat ensimmäiset. Harmaasävyiset ovat toiset sukkani ikinä. Niistä huomaa kyllä osaamisen kehittymisen :) Ja nuo omat sukkani ovat vain yksinkertaisesti ihanat <3


Vaatteita ja asusteita. Virkattu paita oli ensimmäinen vaate, jonka oon tehnyt. Novitan Tennessee oli lankana ja jotenkin siitä tuli kovin raskas. En ole sitä pahemmin päällä pitänyt, mutta eihän sitä voi poiskaan laittaa ;) Bonolle tuli myös tehtyä pari villapaitaa, reppana kun palelee aina trimmin jälkeen. Itselleni tein vielä hihattimen/boleron ja keepin. 


Virkattuja pöllöjä.. Löysin ohjeen jostain internetistä englanninkielellä ja pakkohan näitä oli tehdä! Jotenkin hurjan symppiksiä tapauksia :) Pari on mulla vielä kotona, muutama lähti Seinäjoelle sulostuttamaan pienen tytön elämää :) 


Lisää virkattuja juttuja. Kännykkäkoteloita ja pikkukasseja. 


Jostain sain innostuksen neulomiseenkin. Ranteenlämmittimiä joululahjoiksi, tuubihuiveja ihan muuten vain ja täytyihän palmikon tekeminenkin opetella!


Keväällä mieheni osti minulle ompelukoneen. Olen varovaisesti alkanut sen kanssa sinunkauppoja tekemään sydänten ja pussien merkeissä :) 


Muita pieniä töitä. Amigurumi-pupu kummipojalle, kilpikonnia (joista yksi taitaa olla pöllöjen kanssa Seinäjoella) ja ensimmäinen kirjoneuletyöni, joulupallo :) 

Paljon jäi kuvia vielä pois, mutta ei se haittaa. Tässä olikin vain osa. :)

Hyvää uuttavuotta kaikille!

1 ihanaa kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta! :) Oot sinä ollu kyllä hurjan ahkera käsitöiden kans :O Mulla meni oma käsityövuosi vähän plörinäksi, mutta jospa sitä taas pääsis ens vuonna uuteen nousuun :D

    VastaaPoista