Haaste ja 11 asiaa minusta

Sain Silmukan saalistus -blogista haasteen, johon tietty tartuin!

Säännöt:
- kerro 11 asiaa itsestäsi
-vastaa haastajan 11 kysymykseen
-keksi 11 uutta kysymystä
-haasta 11 bloggaajaa (ja kerro heille siitä!)

Yksitoista asiaa minusta:
1. Olen vasenkätinen. Virkkaan vasemmalla kädellä, mutta neulon oikeakätisesti. Se on aiheuttanut melkolailla harmaita hiuksia neulontaa aloittaessani, koska ajattelen vasenkätisesti.

2. Yritän opetella pitämään hameita. Mun mielestä on kauniin ja naisellisen näköistä, kun naisella on hame. En vain itse ole tottunut pitämään hameita. Viime syksynä kuitenkin ostin muutaman hameen, joita aion opetella pitämään.

3. Olen innokas aloittamaan kaikennäköisiä projekteja, mutta niiden loppuunvieminen on hyvin vaikeaa.

4. Odotan innolla lumien sulamista, että pääsen leikkaamaan nurmikkoa.

5. Inhoan tiskaamista, mutta muu siivoaminen on ihan kivaa.

6. Rakastan korujen tekemistä, mutta olen itse huono käyttämään koruja.

7. Olen opetellut avaamaan television. Meillä katsotaan todella vähän telkkaria, mutta nyt olen opetellut pitämään sitä auki samalla kun neulon ;)

8. En ollut yhtään kissaihminen, ennenkuin hurahdin totaalisesti ja hetken mielenhäiriössä otettiin mieheni kanssa kissa.

9. Haluaisin olla urheilullisempi. Meinaan kyllä kaivaa rullaluistimet varastosta jalkaan, kun lumet sulaa ja tiet harjataan. Kuka lähtee mukaan? ;)

10. Tykkään monenlaisista käsitöistä, myös koiran trimmaamisesta. Oikeastaan melkein kaikki, mistä jää jälki näkyviin, on kivaa. 

11. Suunnittelin, että tänä vuonna neuloisin ainakin 3 paria sukkia.

~~~~~~~~~~~~~

Sitten Silmukan saalistajan laatimat kysymykset:

1. Miksi ja miten innostuit käsitöistä?
Parisuhde ja aikuistuminen varmaankin saivat aikaan innostuksen käsitöihin.. Sitten ne taas vähän jäivät, kunnes innostuin uudelleen ja se innostus ei ole laantumisen merkkejä toistaiseksi osoittanutkaan :)

2. Mikä on suurin saavutus elämässäsi tähän mennessä?
Paha kysymys.. Toisinaan tuntuu, että yksittäinen päiväkin tuntuu jo hirmuiselta saavutukselta, mutta ehkä vastaan tähän, että nykyinen parisuhde. En tiennyt, että tällaista kumppanuutta ja yhteisymmärrystä voi olla parisuhteessa :)

3. Mikä/kuka sai sinut perustamaan blogin?
Mietin monen monta kertaa blogin aloittamista ja pari kertaa aloitinkin, mutta suljin blogin. Lopullinen sysäys tapahtui, kun tajusin, että minullakin on ajatuksia ja ideoita. Edellisessä suhteessa toimin kynnysmattona.. Aluksi pidin blogia vain itselleni, nykyään ehkä vähän muillekin. 

4. Lempivärisi?
Ei kai mulla lempiväriä olekaan. Riippuu mielentilasta ja päivästä, myös vuodenaika vaikuttaa. Meinasin vastata, että en pidä sinisestä, mutta tietyt sinisen murretut sävyt sopivat kyllä esimerkiksi seinään..

5. Paras käsityömuisto?
Kun sain valmiiksi ensimmäisen virkatun paidan. Tai ensimmäiset sukat. Tai ensimmäisen pipon.. Tai lapaset? Parhaita muistoja ovat kaikki valmistuneet työt :D 

6. Mikä on paras vuodenaika?
Syksy ja talvi yhdessä. 

7. Paras paikka?
Koti, ehdottomasti <3

8. Lempiherkku?
Kaikki suolainen maistuu :)

9. Haluatko saavuttaa jotain blogillasi? Mitä?
En oikeastaan. Jos haaveilemaan lähdetään, niin olis hienoa saada esimerkiksi jotain tuotteita kokeiluun tms. yhteistyötarjouksia. Samoin korublogin puolella, vaikka sekin on täysin harrastusmuotoista toimintaa.

10. Mitä tällähetkellä on puikoilla?
Huivi.

11. Nukutko tarpeeksi?
Kyllä :) Unesta en tingi. Menen usein aikaisin nukkumaan (klo21-2130) ja nukun n. 8h.

~~~~~~~~~~~~~~

Tätä tunnustusta en tällä kertaa jaa eteenpäin enkä keksi yhtätoista kysymystä, koska tein vastaavanlaisen haasteen jokin aika sitten jo :)


Kommentit

  1. Kiitos haasteeseen vastaamisesta! Hienoja vastauksia! :) On hienoa oppia bloggaajista aina jotain uutta tällätavalla :)

    VastaaPoista
  2. Meiän piti mennä viime kesänä rullaluistelee mut sit se vaa jotenki jäi :D oisko nyt ens kesänä uus yritys mitää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ehdottomasti! :D Tosin mä suunnittelin sellasia 10km lenkkejä sit tehdä, jaksatko? ;) Mun pitää myös huoltaa noi rullikset, mut sit ku saan ne laitettua, ni mikään ei estä mua rullistelemasta ;)

      Poista
  3. jaksan jaksan! se on suht kevyt lenkki :) munki pitäs huoltaa omani, noi on aika kuluneet, varsinkin jarru..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti