Pari julkaisematonta joululahjaa

Löysin Instagramista muutamat joululahjakuvat, joita en (muistaakseni) ole vielä julkaissut.. 


Miehen veljen tyttöystävälle tein lapaset. Ja tein muuten ensimmäistä kertaa elämässäni raitoja neuletyöhön. Ihan hauskasti onnistui. Ja lahjansaaja taisi olla ihan tyytyväinen, etenkin kun lapaset ovat sen verran isot, että sinne mahtuu vaikkapa sormikkaat alle (lahjansaaja on vilukissa pahimmasta päästä).


Tässä miehelle tekemäni etukäteisjoululahjalapaset. Novitan 7Veljestä lankana, malli joku ihan perulapanen, niinku ylemmissäkin lapasissa. Mutta sain peukalokiilan onnistumaan hyvin, samoin koko peukalon muutenkin. 


Näitä oon esitellyt aikaisemminkin täällä blogistaniassa, mutta siis ranteenlämmittimet, joita viljelin joululahjoiksi. Osaan virkkasin tuon reunuksen, osaan en. Tässä kuvassa siis reunuksella sekä ilman.

Nyt mulla on puikoilla yksi projekti, jonka toteutumisesta en ole vielä varma. Tarvetta sellaiselle ei vielä ole, mutta hyvä olla varalla kuitenkin, jos tilanne joskus tulee omalle kohdalle.  Lankoja mulla ei enää kovin paljon ole varastossa, joten suhteellisen pientä täytyy näistä olemassa olevista langoista tehdä.

Arvaattekohan, mihin aihepiiriin liittyy? 

Kommentit

  1. vauvajuttuja? :) ja kivoja töitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :) Neuletakki, vauvakokoa. En oo ennen mitään kunnon vaatekappaletta tehnyt, parempi aloittaa minikoosta, niin tulee ehkä valmiiksikin :)

      Poista
    2. Paitsi että neuletakkijuttu kariutu nyt koirien toimesta. Keksivät sitten, että meidän talouteen ei tarvitse tollasia neulejuttuja haaveillakaan. Väänsivät puikot käyttökelvottomiksi ja neulettakin alkoivat purkamaan. Olihan taas kiva tulla kotiin.

      Poista
  2. Aivan super ihana värit ja lapaset muutenki noi ekat :) tykkäsin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti