keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Puutarhajuttuja.

Kokeilenpa pitkästä aikaa blogata puhelimella..
Me muutettiin viime kesäkuussa ihanaan paritaloon, jossa on tilavien asuinneliöiden lisäksi iso piha. En oo koskaan ennen ollut erityisemmin puutarhaihminen, mutta onhan se ajatuksenakin jo kiva :) Sitäpaitsi kuka ei haluaisi, että oma piha näyttää kivalta?
Kuitenkin haluaisin pihasta yksinkertaisen. Niin, että sitä olisi kiva ja helppo hoitaa. Ruohonleikkuun makuun pääsin tietenkin jo viime kesänä ;) Oli hankala lähteä sen kummemmin tekemään pihalle mitään, kun sitä ei oltu hoidettu kovinkaan hyvin. Kukkapenkit pursuivat rikkaruohoja ja osa pihasta oli nokkosten peitossa - mikä kuulemma kertoo vain hyvästä maasta!
Kerran kitkin kukkapenkit perusteellisesti. Suunnittelin, että tänä vuonna laittaisin uudet mullat ja suodatinkankaat. Myös isoa ruusupensasta pitää leikellä silmujen ilmestyttyä. Niin ja köynnösruusu pitäis saada sen toisen ruusupensaan juurelta paremmin esille. Viime vuonna kun en sitä enää onnistunut sieltä kaivamaan :)

Omia yrttejäkin haluaisin kasvattaa! Ongelman muodostavat lähinnä koirat, jotka pissailevat milloin mihinkin kasviin ;) Sellainen minikasvihuone vois olla kova juttu. Mulla onkin jo sellainen pieni, mutta jos vähän isompi, vaikka sellainen hyllykön näköinen :)

Onko jollakin joitain pettämättömiä vinkkejä tällaiselle aloittelevalle kotipuutarhurille?

0 ihanaa kommenttia:

Lähetä kommentti