sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kysymys nro 4

Kysymykset ovat:

1. Mikä oli ensimmäinen valmiiksi saamasi projekti?

Tätähän joutuu vallan miettimään. Jos neuletöistä puhutaan, niin varmaankin joku pipo oli ensimmäinen onnistunut projekti. Ennen neulomista virkkasin paljon, mutta enpä kyllä muista mikä oli ensimmäinen virkkausprojekti, jonka sain valmiiksi. 

2. Mitä puikoillasi on tällä hetkellä?

Tällä hetkellä puikoilla on huivi Cascade Heritage -langasta. Saapa nähdä milloin valmistuu. 

3. Onko muita keskeneräisiä töitä (wip = work in progress)?

Eipä taida olla. Pyrin tekemään yhden työn loppuun, ennenkuin aloitan muita. Sillä tavalla niillä projekteilla on jotain toivoa valmistuakin joskus ;) 

4. Kuinka opit neulomaan?

Jaa, siinäpä hyvä kysymys. Ala-asteellahan niitä opeteltiin, mutta enoä minä vain koskaan oppinut. Pikkuveljillänikin oli kuulemma kauniimpi käsiala kuin minulla. Äitini oli jo menettänyt toivonsa sen suhteen, että minusta saisi mitään käsityöihmistä :D Mutta sitten virkkaamisen kautta se lähti. Aikalailla itse oppineena, kirjoista katsellen ja lukien. Kantapään kautta menee oppi melko tehokkaasti perille.

5. Kauanko sinulla meni neulomisen oppimisesta ensimmäisen työn valmiiksi saamiseen?

6. Suosikkisi neulomistasi asioista?

7. Inhokkisi?

8. Haastavin neuleprojektisi?

9. Lempilankamateriaalisi (neulomisominaisuuksia ajatellen)?

10. Lempikuvio/-malli tai -suunnitelija?

11. Onko sinulla "neulojasankaria" tai jotakuta, joka on niin taitava/mahtava/upea/ihana, että haluat muidenkin löytävän hänet?

12. Missä säilytät lanka-"jemmaasi" (stash)?

13. Onko sinulla lanka jota rakastat, muttet ole löytänyt sille sopivaa projektia?

14. Kamalin lanka/materiaali (kuitu) jolla olet työskennellyt? Miksi?

15. Inhokki malli/kuvio? Miksi?

16. Oletko ikinä saanut neulomiseen liittyvää vammaa?

17.  Onko rakastamasi projekti mennyt ikinä pilalle? Mikä on sen tarina?

18. Neulotko englantilaisittain vai mannermaisittain?

19. Katsotko elokuvia tai kuunteletko radiota neuloessasi? Minkä "tahtiin" neulot mieluiten?

20. Neulotko julkisilla paikoilla? Onko kukaan ikinä katsonut pahasti/ilahtunut/ollut utelias tekemisistäsi?

21. Neulotko joulu- ja/tai syntymäpäivälahjoja sukulaisillesi ja ystävillesi?

22. Oletko ikinä poistanut ketään "heille neulon" listaltasi, kosha hän ei arvostanut ta pitänyt huolta antamastasi neuleesta?

23. Jos sinulla olisi tarvikkeet (ja kärsivällisyyttä) mihin tahansa projektiin, minkä projektin aloittaisit tänään?

24. Oletko ikinä tehnyt omaa mallia tai värjännyt itse lankoja? Mikä oli lopputulos?

25. Onko sinulla neulekirjaa tai paikkaa, jossa säilytät malleja, ideoita, mittauksia yms?

26. Oletko ikinnä osallistunut/halunnut osallistua neuletapaamiseen? Millaista se oli?

27. Kuinka hankit suurimman osan langoistasi? Verkkokaupoista, paikallisesta lankakaupasta, vaihdossa vai marketeista?

28. Teetkö muita käsitöitä neulomisen lisäksi? Mitä, ja opitko ne ennen vai jälkeen neulomisen?

29. Onko sinulla mitään vinkkejä tai asioita jotka olet oppinut neulomisesta?

30. Mikä on Ravelry-nimesi? Jos et ole Ravelryssä, miksi?

2 ihanaa kommenttia:

  1. Kysymys nro 4: minulla on ihana kuva siitä, kun pienenä istuit jalat kippurassa sohvalla ja virkkasit - vasemmalla kädellä... Ilme on niin keskittynyt ja vakava - mitähän ihanaa siitä oli pienissä käsissä syntymässäkään
    -kummitäti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! :) Muistan, että kukaan ei suostunut opettamaan mua virkkaamaan vasemmalla kädellä, mutta iskä sitten opetti. Päätti kai vähän näpäyttää muita, että jopa hän osaa ;)

      Poista