perjantai 11. lokakuuta 2013

Kysymys nro 9.

Kysymykset ovat:

1. Mikä oli ensimmäinen valmiiksi saamasi projekti?

Tätähän joutuu vallan miettimään. Jos neuletöistä puhutaan, niin varmaankin joku pipo oli ensimmäinen onnistunut projekti. Ennen neulomista virkkasin paljon, mutta enpä kyllä muista mikä oli ensimmäinen virkkausprojekti, jonka sain valmiiksi. 

2. Mitä puikoillasi on tällä hetkellä?

Tällä hetkellä puikoilla on huivi Cascade Heritage -langasta. Saapa nähdä milloin valmistuu. 

3. Onko muita keskeneräisiä töitä (wip = work in progress)?

Eipä taida olla. Pyrin tekemään yhden työn loppuun, ennenkuin aloitan muita. Sillä tavalla niillä projekteilla on jotain toivoa valmistuakin joskus ;) 

4. Kuinka opit neulomaan?

Jaa, siinäpä hyvä kysymys. Ala-asteellahan niitä opeteltiin, mutta enoä minä vain koskaan oppinut. Pikkuveljillänikin oli kuulemma kauniimpi käsiala kuin minulla. Äitini oli jo menettänyt toivonsa sen suhteen, että minusta saisi mitään käsityöihmistä :D Mutta sitten virkkaamisen kautta se lähti. Aikalailla itse oppineena, kirjoista katsellen ja lukien. Kantapään kautta menee oppi melko tehokkaasti perille.

5. Kauanko sinulla meni neulomisen oppimisesta ensimmäisen työn valmiiksi saamiseen?

Öö.. Taisin muistaakseni aloittaa lapasesta, mutta ei siitä koskaan valmista tullut. En ole aivan varma, että mikä nyt oli se ensimmäinen valmistunut työ, ehkä pipo. Neulomisen oppimisesta meni varmaan pari vuotta, ennenkuin oikeasti aloin mitään tekemään. Siihen asti vain virkkasin, koska se tuntui niin paljon helpommalta. 

6. Suosikkisi neulomistasi asioista?

Pakko sanoa, että villasukat. Niitä ei voi koskaan olla liikaa eikä niiden pitämiseen ole ns. huonoa hetkeä :D Villasukista ei ole mitään lempparia, mutta ylipäätään villasukat ovat tähän mennessä olleet ehkä parhaimpia tuotoksiani :) 

7. Inhokkisi?

Hmm. Ehkä yksi huivi, jonka lopetin hieman kesken. En yksinkertaisesti jaksanut tehdä sitä loppuun, koska mielenkiinto ei enää riittänyt. Se oli ollut jo jonkin aikaa tekemättömien asioiden listalla, mutta ei.. Joten se on nyt sellainen ruma huivinpuolikas. Ellen keksi tuunata siitä toimivaa :) 

8. Haastavin neuleprojektisi?

Tähän mennessä se on ollut sukkien neulominen varpaista varteen, pyöröpuikoilla kaksi sukkaa yhtä aikaa. Enkä tekniikkaa enää vaihda. Seuraavaksi tarttis varmaan haastaa itsensä johonkin isompaan työhön... 

9. Lempilankamateriaalisi (neulomisominaisuuksia ajatellen)?

Cascade Heritagesta tykkään ihan hirmuisesti. Siinähän on 75% merinovillaa ja 25% polyamidia. Se on niin kertakaikkisen ihanan pehmeä lanka! Se on siis tällä hetkellä lemppari :) 

10. Lempikuvio/-malli tai -suunnitelija?

11. Onko sinulla "neulojasankaria" tai jotakuta, joka on niin taitava/mahtava/upea/ihana, että haluat muidenkin löytävän hänet?

12. Missä säilytät lanka-"jemmaasi" (stash)?

13. Onko sinulla lanka jota rakastat, muttet ole löytänyt sille sopivaa projektia?

14. Kamalin lanka/materiaali (kuitu) jolla olet työskennellyt? Miksi?

15. Inhokki malli/kuvio? Miksi?

16. Oletko ikinä saanut neulomiseen liittyvää vammaa?

17.  Onko rakastamasi projekti mennyt ikinä pilalle? Mikä on sen tarina?

18. Neulotko englantilaisittain vai mannermaisittain?

19. Katsotko elokuvia tai kuunteletko radiota neuloessasi? Minkä "tahtiin" neulot mieluiten?

20. Neulotko julkisilla paikoilla? Onko kukaan ikinä katsonut pahasti/ilahtunut/ollut utelias tekemisistäsi?

21. Neulotko joulu- ja/tai syntymäpäivälahjoja sukulaisillesi ja ystävillesi?

22. Oletko ikinä poistanut ketään "heille neulon" listaltasi, kosha hän ei arvostanut ta pitänyt huolta antamastasi neuleesta?

23. Jos sinulla olisi tarvikkeet (ja kärsivällisyyttä) mihin tahansa projektiin, minkä projektin aloittaisit tänään?

24. Oletko ikinä tehnyt omaa mallia tai värjännyt itse lankoja? Mikä oli lopputulos?

25. Onko sinulla neulekirjaa tai paikkaa, jossa säilytät malleja, ideoita, mittauksia yms?

26. Oletko ikinnä osallistunut/halunnut osallistua neuletapaamiseen? Millaista se oli?

27. Kuinka hankit suurimman osan langoistasi? Verkkokaupoista, paikallisesta lankakaupasta, vaihdossa vai marketeista?

28. Teetkö muita käsitöitä neulomisen lisäksi? Mitä, ja opitko ne ennen vai jälkeen neulomisen?

29. Onko sinulla mitään vinkkejä tai asioita jotka olet oppinut neulomisesta?

30. Mikä on Ravelry-nimesi? Jos et ole Ravelryssä, miksi?

0 ihanaa kommenttia:

Lähetä kommentti