lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ajatuksia odotuksesta; osa 4

Minulta toivottiin/pyydettiin postausta raskaudesta ja sen tuomista ajatuksista. Hetken mietittyäni ajattelin, että se voi olla ihan hyväkin ajatus, sillä en ole mihinkään jäsennellyt näitä ajatuksiani kovin selvästi.

Edelliset osat luettavissa täältä


Muutamat tutut ovat enenevissä määrin alkaneet esittää kysymyksiä. 
Miten voit? Miten jakselet? Onko kipuja? Joko jännittää synnytys/vauva-arki? Jännittääkö miestä? Vieläkö jaksat kävellä? 

 Kiitos kysymästä, hyvin on jakseltu tähän asti. Sokerirasitusarvot on olleet priimaa, selkä ei ole ollut juurikaan kipeä, vähän väsyttää ja niin edelleen. Paino on noussut vain vähän, mistä oon melko yllättynyt. Mutta ehtiihän se tässä vielä spurtin ottaa. Jonkin verran liikkeelle lähtöä hankaloittaa toisinaan vihlaisevat liitoskivut, jotka tosin ovat vielä hirmu vähäisiä. Yhtenä iltana reippaa ylämäkialamäki-lenkin jälkeen ne olivat jotain ihan kamalia, enkä meinannut pystyä liikkumaan yhtään. Mutta sen jälkeen ei ole kovia kipuja ollut. Käveleminenkin onnistuu kivasti, vaikka toisinaan täytyykin pysähtyä, kun poika yrittää mahanahkan läpi tulla ja se tuntuu epämiellyttävältä. 

Synnytys tuntuu mun mielestä tosi luonnolliselta (oh, really?) ajatuksena. Olen ollut synnytysosastolla töissä, siivoamassa, enkä sen jälkeen ole pelännyt synnytystä. Toki tiedän mitä kaikkea siinä voi käydä, huonostikin, mutta turha sellaisia on etukäteen murehtia. Jostain syystä mulla on kova luotto siihen, että mun keho tietää miten toimia. Ja jos ei tiedä, ni eiköhän siihenkin ratkaisu löydy. Luotan siis myös hoitohenkilökuntaan.

Tulevaan vauva-arkeen suhtaudun samalla tavalla kuin synnytyksenkin ajatteluun. Katsotaan mitä tulee vastaan. Tottakai erilaisista asioista on tullut otettua selvää, mutta eihän me vielä tiedetä millainen meidän pojastamme tulee. Luulen, että vaikka nyt tekisinkin hienoja suunnitelmia niin tuskinpa ne toteutuisivat sellaisinaan. Katsotaan sitten synnytyksen jälkeen millaiseksi meidän uusi arkemme muodostuu :) 

6 ihanaa kommenttia:

  1. Näitä sun raskaustekstejä on tosi kiva lukea, palautuu omat odotusajat hyvin mieleen. Mulla oli myös ihan samankaltaisia ajatuksia odotuksesta ja synnytyksestä :) jossain kohti ekaa raskautta synnytys alkoi pelottaa, mutta mulla auttoi se että etsin käsiini kaiken tiedon mitä vain irti sain ja opiskelin tarkkaan, mitä missäkin synnytyksen vaiheessa tapahtuu ja miksi. Jotenkin se auttoi pelon yli, kun vastassa ei ollut ihan pelkkä suuri tuntematon, vaan ainakin teoriassa tiesi miksi jotain tapahtuu ja mitä voi odottaa seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näitä on mukava lukea :)

      Mä taas luin jo sillon 6v sitten kaikenlaisia synnytysoppaita sun muita ja melko hyvin on muistissa mitä kaikkea siinä tapahtuu. Ehkä senkään takia ei jännitä sillä tavalla :) Ja oon lukenut synnytyskertomuksiakin laidasta laitaan, enkä silti "tajua" pelätä ;) Kyllähän sen tietää mitä voi tapahtua, mutta luulen eläväni sitten sen hetken mukana :)

      Poista
  2. Nuo sinun kaksi edellistä raskaustekstiä ovat menneet aivan ohi, mutta nyt päivitin itseni ajan tasalle. Mahtavaa, että voit hyvin, etkä stressaa. Rauhallinen mielikin varmasti antaa keholle voimia valmistautua tulevaan synnytykseen.

    Tuo kaikki pohdintasi tulevasta kuulostaa niin tutulta. Itsekkin vielä muistan kuinka ei lainkaan voinut ymmärtää mitä edessä on, ennenkuin vauva syntyi. Ja vieläkin muistan kuinka jäin vauvan kanssa kaksin lastenosaston huoneeseen, jossa poika oli hoidossa synnyttyään. Pikku-E hoitopöydällä ja minä tietysti ihan siinä pojan edessä. Uskalsin vaihtaa vaipan vasta, kun hoitaja tuli takaisin koska pelkäsin, että alle 2-kiloinen vauva menisi rikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun sait päivitettyä itsesi ajan tasalle ;)

      Niin, muistankin lukeneeni sun synnytysjuttua joskus. Teillä olikin erikoistilanne, kun Pikku-E syntyi niin varhain. Mä jännitän täysiaikaistenkin vauvojen käsittelyä, vaikka se ois ihan syliin ottaminen :D Kokemusta kun ei ole ku omasta kummipojasta ja naapurin vauvasta (jonka kohdalla se tuntui kyllä jo vähän luontevammalta). Mutta ehkä sekin sitten sujuu.. :)

      Poista
  3. Olipas kiva taas lukea sun kuulumisia/ajatuksia. Kuulostaa tosi hyvältä tuo sun suhtautuminen synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan. Mitäpä sitä liikaa etukäteen miettimään ja murehtimaan, asiat tapahtuu niin kuin tapahtuu. Itsellä oli vähän samankaltainen suhtautuminen odotusaikana, ja vielä nytkin vauva-arkea eläessä. Äidiksi kasvaminen ja äitiys on elinikäinen matka, siinä ei ole koskaan valmis, joka päivä oppii uutta elämästä lapsen kanssa, ei auta vaikka kuinka olis kolunnut joka ikisen opuksen aiheesta, elämä yllättää aina:) Hyviä vointeja ja ihania kevätpäiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Totta muuten tuo, että äidiksi kasvetaan eikä siinä tulla valmiiksi koskaan. :) Uskotaan pärjäävämme maalaisjärjellä melko pitkälle, turha se kai on alkaa hötkyilemään ;) Ei kuitenkaan olla maailmassa ensimmäisiä lapsen saavia ihmisiä :D

      Poista