sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ajatuksia odotuksesta; osa 8 // Vauvakutsut

Minulta toivottiin/pyydettiin postausta raskaudesta ja sen tuomista ajatuksista. Hetken mietittyäni ajattelin, että se voi olla ihan hyväkin ajatus, sillä en ole mihinkään jäsennellyt näitä ajatuksiani kovin selvästi.

Edelliset osat löytyvät täältä

Oikeasta sivupalkista löytyy nyt kuva, jota klikkaamalla pääsee lukemaan kaikki Ajatuksia odotuksesta -sarjan postaukset.


Yhdistetään kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja puhutaan sekä äitiyteen liittyvistä ajatuksista että vauvakutsuista. Minulle vinkattiin, josko kertoisin ajatuksiani siitä millainen äiti haluaisin olla. Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta tottakai haluaisin olla rakastava, hellä, pitkäpinnainen ja johdonmukainen äiti. 

Mä ajattelen niin, että rajat on rakkautta. Mulla on ollut esimerkiksi tiukat kotiintuloajat vielä 17-vuotiaanakin. Silloin se tottakai ärsytti, koska kaverit yleensä saivat olla tuntitolkulla pidempään ulkona. Mutta jälkikäteen tuollaisia rajoja osaa arvostaa. Moni saattaa älähtää, mutta mun mielestä koirien kouluttamisessa ja lasten kasvatuksessa on paljon yhteneväisyyksiä etenkin rajojen ja niistä kiinnipitämisen suhteen. Toki erojakin on, mutta perusasiana molemmissa on johdonmukaisuus. Jos vaikka äiti kieltää jotain, ei isä voi sitä heti perään sallia jne. Rajat ja niiden johdonmukainen noudattaminen luo turvallisuutta ja pysyvyyttä. 

Pinna mulla on jo valmiiksi melko pitkä. Joissain tilanteissa liiankin pitkä. Luulen, että oman lapsen kohdalla pinna venyy mukavasti, mutta liian kanssa ei saa venyä. Toivon, että lapsen kanssa osaan toisinaan asettua tarkastelemaan toimintaani myös objektiivisesti, vähän kauempaa. Aina se ei ole helppoa, mutta ihan läheltä harvemmin osaa omia virheitään nähdä. 

Haluan myös luoda lapseemme sellaisen suhteen, että kotona voi puhua kaikesta. Aina on sanottu, että kaikesta pitää voida puhua, mutta mun on pitänyt se (aikuisiällä) opetella uudelleen, kun mulle tuntuu olevan kovin vaikeaa avata suunsa ja sanoa mitä ajattelee. On se edelleen, mutta paremmin pystyn jo avautumaankin. 

/// 




Eilen lauantaina klo 15 aikaan ovikello soi ja oven takana odottivat kaveri tyttönsä kanssa, kummitäti ja anoppi. Mies oli lähtenyt jousiampumaan, kun oltiin ensin siivottu koti nätiksi. Mä vähän osasin arvailla jotain tämän suuntaista, koska harvemmin mies niin vähällä innostamisella lähtee siivouspuuhiin mukaan. 

Kaikesta syömisestä en ottanut kuvaa, koska kamera ja valokuvaaminen ei ehkä ollut se pääasia iltapäivässä. Raparperimuffinsit olivat kummitätini käsialaa, tämän kevään raparpereista ja voi jehna, kun maistuivat hyviltä! Onneksi niitä jäi yli, niin saan syödä niitä vieläkin ;) Tarjolla oli myös coctail-tikkuja, suolaista piirakkaa ja täytekakkua. Kuohuvaakin oli, alkoholitonta tottakai. 

Lahjojakin saatiin, mm. pulloharjaa, vaatetta, vaippakakku ja itkuhälytin. Ihana ylläri oli myös Decubalin voide, joka käy mm. raskausarpien ehkäisyyn ja rintojen hoitoon imetyksen aikana. Mistähän mahtoi kummitäti tietää, että kummityttönsä ihorasvat alkaa olla vähissä :D Ja muutenkin iho tuntuu kuivemmalta nyt, joten rasva pääsi heti käyttöön (jättää ihanan pehmeäksi!). 

 Porukka oli pieni, mutta tunnelma sitäkin parempi!  Kiitos kaikille! 

4 ihanaa kommenttia:

  1. Oli mukavaa tulla piristämään sinua :-)
    Täytyypä tehdä itsellekin noita muffinseja...
    -kummitäti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muffinsit saivat suuren suosion, nam! :)

      Poista
  2. Tuon ennestään pitkän pinnan oon minäkin todennu erittäin hyödylliseksi :D Varsinki tässä vaiheessa ku jalat liikkuu nopeammin ku järki... Ihanan oloiset vauvakutsut oot saanu! Se on aina mukavaa kun saa kokoontua läheisten kans yhteen vaikka pienelläkin porukalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että jo valmiiksi pitkästä pinnasta on hyötyä ;) Ettei tartte tolkuttomasti lähteä lyhyttä pinnaa venyttelemään, se vois olla haastavaa!

      Poista