tiistai 27. toukokuuta 2014

Nyt kyllä otan ja -haaste!



Neuloo ja purkautuu -blogin Snna haastoi minut ja muutaman muun seuraavilla säännöillä:

1. Valitse kolme roikkuvaa asiaa ja hoida ne. Asiat voivat olla mitä tahansa suuruusluokkaa. Pääasia, että ne ovat jostain syystä jääneet tekemättä ja ehkä vaivaamaankin.

2. Kerro niistä ja mainitse myös keneltä olet haasteen saanut.

3. Haasta muita jos siltä tuntuu.

Ensimmäinen tekemättä jäänyt (nyt tehty) asia oli sohvien imuroiminen perusteellisesti. Meillä kun on näitä elukoita, ni niistä tuppaa lähtemään melkoisen paljon karvoja, jotka tietenkin jäävät sohviin kiinni. Toisaalta kissat taas jemmaavat kaikki lelunsa sohvien alle. Sohvaa kun siirtää, voi sieltä löytyä ties kuinka monta pullonkorkkia, pussinsulkijaa, puhumattakaan muista kissojen leluista. Sohvat ja niiden aluset on siis perusteellisesti siivottu nyt ja kyllä tuntuu kivalta! Tieto siitä, että siellä ei ole yhtäkään villakoiraa tai lelua piristää kummasti! 

Toinen nyt tehty asia on blogihiljaisuuden päättäminen :D Kiitos siitä kuuluu Bloggaajan haaste 31:lle, sillä nyt tässä on löpisty jo enemmän kuin aikoihin! ;) Blogi on saanut myös uusia lukijoita ja kommenttejakin on alkanut ilmestyä! Huisin kivaa :) Kiitokset siis Silmukan saalistajalle :) 

Kolmas ja tähän haasteeseen viimeinen asia oli menneestä irti päästäminen, uuden suunnittelu ja oman itsensä löytäminen ja arvostaminen, ja omista päätöksistä kiinnipitäminen.. Sekä oman pään mukaan tekeminen, muiden  ylettömän mielistelyn lopettaminen ja uskallus tehdä mitä haluaa. Tämä oli ihan ehdottomasti se vaikein ja pitkällisin projekti. Vaadittiin "pienimuotoinen" hermoromahdus, parit hyperventilaatioitkut ja pohjalla käymiset. Mutta; en tule valmistumaan sairaanhoitajaksi. En halua. En oo halunnut pitkään aikaan. Mutta luuseri-, epäonnistuja- ja luovuttajafiilisten takia hautasin asian vaan johonkin takaraivooni "piiloon". Kaikkihan sen tietävät, että se pato murtuu joskus ja sitten romahdetaan. Niin kävi, mutta sieltä on noustu ja uusia suunnitelmia kehitellään. Ei elämä siihen lopu, että jättää entisen taakseen, etenkin siis jos se entinen ei enää tunnu yhtään hyvältä. Nyt olo on vapautunut ja tiedän, että lähimmät ihmiset eivät silti pidä mua luuserina ja epäonnistujana. En ehkä ole ensimmäinen tai ainoa, joka vaihtaa suuntaa elämässään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ 

Tällaiset tekemättä jääneet asiat sain valmiiksi :) Jos haaste tuntuu kolahtavan, nappaa ihmeessä kiinni! 


8 ihanaa kommenttia:

  1. Vautsi! Ja myöskään vähemmän lähemmät ihmiset eivät takuulla pidä epäonnistujana, päinvastoin! Minä ainakin ihan vilpittömästi ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat jättää jotain "hyvää" saadakseen jotain parempaa. Ilman muuta on selvää, että ajan myötä ihminen kasvaa ja ehkä arvottaakin asioita eri tavalla, joten tavallaan olisi varmaan aika ihme, että joku saisi esim. ammatinvalinnan ekalla siihen purkkiin, joka tuntuu oikealta vielä aikuisenakin. :D

    Minä ainakin koen olevani aivan eri ihminen kuin se tuohon kouluun viisi vuotta sitten hakenut Sanna, mutta ymmärrän sitä tyyppiä todella hyvin. Niillä elämänolosuhteilla ja tiedoilla ei olisi voinut valita paremmin. Tämä Sanna tuskin valitsisi enää samoin, mutta tätä oppimisen kaarta se elämä minun mielestä parhaimmillaan on :) Pääasia, että tekee JOTAIN, koska kaikki opettaa AINA jotain. Päätösten tekeminen on aina itselleni se kaikkein vaikein asia, mutta AINA on sen jälkeen ollut helpompi edetä. :) Sitten vaan mukaudutaan uuteen tilanteeseen ja tehdään uusia ratkaisuja, joka kerta paaaljon kevyemmällä mielellä ja hieman enemmän itsestään oppineena. :) Nyt olisi aika isoja päätöksiä tehtävänä ja olen aika 50/60! Väärin en voi valita (sellaiseen en ole uskonut enää vuosiin), mutta jännittävää on silti! :)

    Kiitän haasteeseen osallistumisesta ja onnittelen suoriutumisista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Totta on tuo, että ihmiset muuttuu ja ammatinvalintajutut menee uusiksi monestikin. Mäkin ymmärrän sitä entistä Heidiä, joka haki tuonne ja luuli jopa haluavansa sitä. Kunnes tajusi, että koulutus ei vastaa sitä, mitä luulin siellä opiskelevani. Ja että sinne tuli haettua (ja päästyä) ihan sen takia, kun se tuntui jotenkin sopivimmalta, olinhan kuitenkin välivuotena sairaalassa töissä siivoojana ja osastonsihteerinä.

      Asioita kun hautoo tarpeeks pitkään oman pään sisällä, ni niistä tulee tosi isoja peikkoja(kin). Sit kun asian sanoo ääneen, ni se tuntuu tooooodella pieneltä. Mies esimerkiksi naurahti, että "No sit sun täytyy tehdä jotain muuta!", kun pillitin, että "Oon luuseri ku en ees halua valmistua ja olla sairaanhoitaja." :D Että näin..

      Tsemppiä sullekin päätösten tekoon! :)

      Poista
  2. Et todellakaan oo epäonnistuja, vaikka päätät ettet teekään tutkintoa loppuun. On hyvä vaan, että joskus tajuaa tehneensä menneisyydessä väärän valinnan ja suosiolla luopuu siitä, avaa paljon paremmat mahdollisuudet ja aivan uusia tulevaisuuksia ja, mikä parasta, paremman ja onnellisemman tulevaisuuden! Varsinkin urajutut on tällasia että hyvä jos tajuaa että ei, tää ei oo mun juttu ja tekee asialle jotain. Nää on rohkeita päätöksiä, joten onnittelut siitä!

    Terv, itsekin saman hypyn tuntemattomaan pari vuotta sitten tehneenä ja nyt on jo paaaljon parempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta :) Näinhän se on!

      Poista
  3. Hei et todellakaan oo epäonnistuja ja luovuttaja. Sähän oot rohkea!! Musta se on pelkäää rohkeutta ja viisautta muuttaa mielensä, kun huomaa itsensä muuttuneen ♥

    Meidän suvussa on useampi vaihtanut ammattia vielä päälle nelikymppisenä. Ollut hyvin palkatussa hommassa, irtisanoutunut ja lähtenyt uudelleen opiskelemaan. Musta se on oikein. Ei ihminen oo valmis parikymppisenä. Muuttuu ja muuttuvat arvotkin. Sitten voi taas tuntua toisin.

    Oo siis onnellinen, että teit päätöksen nyt. Teit niinkuin parhaaksi näit ja hyvälle tuntuu ♥

    VastaaPoista
  4. Ei todellakaan ole epäonnistuja jos huomaa opiskelun tai työn olevan ihan jotain muuta kuin kuvitteli - itsekin useamman kerran töitä tai opiskelupaikkaa vaihtaneena tiedän, että päätös on vaikea, mutta kun päätöksen on tehnyt niin huomaa miten helpottunut olo onkaan kaiken sen stressin jälkeen. Tärkeintä on, että itsellä on hyvä olla - silloin muillakin on hyvä olla.
    Nytkin kun säännöllisestä päivätyöstä pois jääneenä odotan jännityksellä syksyä ja oman firman ensi askeleita, niin olo on rento ja huojentunut että tuon päätöksen vihdoin tein.

    Sinulla on kaikki mahdollisuudet nyt edessäsi - pieni mies kohta sylissä ja ihana mies ja koirat ja kissat... Ja kesä - vaikka helteitä emme kaipaakaan :-)

    -kummitäti-

    VastaaPoista