tiistai 16. helmikuuta 2016

Vaihteeksi virkkausta




Löysin jokin aika sitten netistä ohjeen, jossa pussi oli virkattu suoraan vetoketjuun. En nyt mistään tätä linkkiä enää löydä, mutta ilmeisesti ei ihan uusi keksintö ole kuitenkaan. Lähdin melkein heti kaivelemaan laatikoistani yhden vetoketjun ja lankaa. 

Ensin neulalla ja langalla tein suunnilleen yhden silmukan pituisia pistoja vetoketjuun ja niistä lankalenkeistä lähdin pussia virkkaamaan. Koko ajan tekovaiheessa mietin, että miksi ihmeessä en ole tätä ennen hoksannut! Äärettömän kätevä tapa virkata pussi. 

Pussistani tuli melko suuri, vetoketju on 20cm pitkä. Lankana Novita Miami, jota meni melko tarkkaan kaksi kerää. Pohjan virkkasin sisäpuolelta umpeen ja taitoin kulmista, jolloin sain tasaisen pohjan. Yläreunaan virkkasin hieman koristeellisempaa reunaa ja "laput" molempiin reunoihin, jotta vetoketju olisi kätevämpi vetää kiinni. Melko lötköhän virkattu pussi on, joskus voisi ehkä harkita puulevyä pohjaan? Eiköhän tälle jotain käyttöä keksi!

Kovasti kuumottelee nyt nettikauppojen pitsivetoketjut, josko tehtailisi pienen pussiarmeijan laatikkoon vuoden juhlia odottelemaan :) 

Oliko tekniikka jo tuttu?

^^^^^^
Muoks. Ohjehan tähän kätevään tapaan löytyi Mie ite -blogista ainakin! Käykää kurkkimassa :) Kiitos Tiina, kun vinkkasit, niin sain linkitettyä kunnian oikeaan osoitteeseen.

10 ihanaa kommenttia:

  1. Eipä ole tuttu, mutta älyttömän hyvä idea! Arvaapa vaan montako pussukkaa minulla jäisi viimeistelemättä jos vetoketjut pitäisi valmiiseen pussukkaan ommella :)
    Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, yhden pussin aihion oon aiemmin virkannut, mutta ei siinä vieläkään vetoketjua ole.. :D

      Poista
  2. Siistin näköisesti sait vetoketjun laitettua. Tuo ohje on mullekin tullut vastaan ja oiskohan ollut mie ite - niminen uusi blogi, jossa vastikään oli siihen tarkat ohjeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hei kiitos! Sehän se blogi oli! :) En millään meinannut muistaa mistä niitä kivoja kuvia katselin :) Ja omastakin mielestäni sain aika nätisti tuon vetoketjun kiinni.. Olikohan vain tuuria, vai sainko sittenkin tarpeeksi suoraan pistot :)

      Poista
  3. Oi! Onpa hieno! :) Ja kiitos maininnasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Idea on ihan loistava! Kiitos sen jakamisesta :)

      Poista
  4. Onpa kätevä tapa tehä pussi. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun liityit lukijaksi! :) Toki tulen vastavierailulle blogiisi.

      Poista
  5. Oi vitsi miten mahtava idea! Täytyykin tässä laittaa jokunen pussukka työnalle, jahka jossain vaiheessa ehtii taas jotain käsitöitä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tällainen valmistuu melko nopeasti, onneksi! Joten ei vaadi ihan mahdottomasti aikaakaan :)

      Poista