Kuulumisia


No, meinasi tämä blogin kirjoittaminen hieman jämähtää sittenkin. Ajanpuute,  mikäs muukaan.

Neuletakki on kesken, pipo (x2) on kesken, jotain muutakin varmaan on kesken.. eilen aloin virkkaamaan huivia, mutta se meni purkuun jo. Siispä piti tulla tänne kirjoittamaan, että mitään valmista ei ole. Äitini haki eilen ompelukoneensa pois, enkä kyllä silläkään ole ehtinyt yhtä hupparia ja paria housuja enempää tekemään. 

Olen nimittäin käynyt salilla. 


Kyllä, ihan kuntosalilla. Kolme kertaa viikossa, aamuisin ennen töitä. 
(Onneksi on liukuva työaika, muuten olisi aamutreenit ja lähes 1,5h työmatkaa/suunta vaikea yhdistää.) Marraskuussahan jo aloitin, mutta tuli pieni tauko, kun lähdettiin Gran Canarialle ja sitten pieni nuha ja motivaatiopula.. Mutta, back on track ja en olisi koskaan uskonut, että treenaamiseen voi jäädä koukkuun. Kuitenkin itsensä rääkkäämisen jälkeen tulee sen verran voimakas endorfiinimikälie-boosti, että salille tulee lähdettyä useamminkin.


Tilasinpa kuitenkin ihanan Johannan ihanasta Etsy-kaupasta pari vyyhtiä ihanuuksia, josko se käsityöinnostus tulisi takaisin. 

Kommentit