Suunnitelmallisuus vs. suunnittelemattomuus

Joo, ties kuinka mones postaus tälle päivälle, mutta kun kerran tuli mieleen tällainenkin asia..

Onko teille koskaan käyny niin, että ku sovitte/suunnittelette jotain ja innostutte asiasta, ni sit kaikki meneekin pieleen? No, mulle on. Ja usein. Tuntuu, että kaikki suunnitelmat menevät jossain vaiheessa plörinäksi. Siispä yritän olla suunnittelematta yhtikäs mitään kovin pitkälle.

Esimerkkinä vaikkapa se Levin reissu, josta kirjoitin tänne joskus aiemmin. Innostuin, mutta sitten se lässähti. Musta tuntuu, et mulle käy poikkeuksellisen usein niin, että kun jonkun kaverin kanssa sovitaan, että nähdään vaikka muutaman päivän päästä, ni kaverille tulee aina jotain muuta. Jotain todella äkillistä tai sitten ei niin äkillistä. Jotain kuitenkin. 

Tänään mun kaverin piti tulla ja meidän piti suunnitella häitä ens vuodelle. No, äkillinen juttu, bensaletku autosta poikki ja bensat pöllitty, joten koko homma peruuntu. Mä oon ahdistellut koko häiden suunnittelua ja muuta, koska mä oon ihan surkea organisoimaan mitään. No, tämä kaveri, jonka siis ois tarkotus olla mun kaaso, on hyvä suunnittelemaan ja organisoimaan, joten ehdin tän päivän aikana taas innostua oikein kunnolla, suunnittelin jo vieraslistaakin tosi pitkälle, että tietäis millasta juhlapaikkaa vois katsella.

Mulla on totaalisesti menny välit mun yhteen serkkuun (siihen ainoaan naispuoliseen serkkuun), koska se lähes aina peru kaikki tapaamiset viime tingassa. Ite ku on ensin suunnitellu päivän sen yhden kahvittelun mukaan ja se sitten peruuntuu, ni sitä kiukkua ei voi sanoin kuvailla. Kerran sain sitten selitykseksi, että "hiukset on likaiset". Sanoin, että tottakai voin odottaa et se pesee ne, koska eihän siinä nyt kauaa mene. "Emmä jaksa..." oli vastaus. Osaatteko kuvitella miltä musta tuntui? Viksuna ihmisenä sitten kerroin jossain vaiheessa, että kuinka pahalta tuntuu, kun tuollai aina perutaan. Ja että se on melko itsekästä. Siitähän se riemu sitten ratkesi. Ja siihen ne välit sitten hajosivat. Eikä kyllä harmita :)

Mutta kuitenkin, mä en viitsi suunnitella mitään kovin pitkälle juuri tällaisista syistä. Sen takia mua varmaan hirvittää se häidenkin suunnittelu. Kun ei asiat kuitenkaan tuu menemään niinku on suunniteltu. Olivat ne sitten minusta tai jostain toisesta tai täysin ulkopuolisesta syystä johtuvia. 

Tiedän myös, ettei aina voi elää vain päivä tai kaksi kerrallaan. Mutta kun se suunnitelmallisuus ahdistaa. Se, että asiat menee päälaelleen ja peruuntuu ja lykkääntyy ja .. nii. En ehkä nyt osaa jäsennellä ajatuksiani oikein, koska oon harmistunut, mutta ehkä asia tuli nyt kuitenkin selväksi.

Muoks. Nää varmasti joistakin tuntuu ihan mitättömiltä jutuilta, mutta tässä tekstissä mainitsinkin vain joitakin esimerkkejä ja purin lähinnä sitä surkeeta, ahdistavaa ja turhauttavaa fiilistä, joka suunnitelmien kariutuessa aina iskee. Ja kun tuntuu, että se fiilis iskee usein.

Muoks2. En tosiaankaan tarkoita tässä kritisoida ihmisiä, jotka ovat peruneet sovittuja juttuja. Mulle vain tuli sellainen ahaa-elämys siitä, minkä takia inhoan suunnittelua, suunnitelmallisuutta ja sellaista. Niin moni asia voi mennä -ja usein meneekin- pieleen.