Some

Some: sosiaalinen media. 

Joskus tuntuu, että elämä on pelkkää sosiaalista mediaa. 

On facebookit, twitterit, irkit, instagramit ja kaikki hienoudet. Myös tämä blogger kuuluu niihin. 

Mutta miksi se kaikki tuntuu niin pinnalliselta? Miksi mulla on sellainen olo, että some on se tapa, jolla oman elämän saa näyttämään muiden silmissä erityisen hohdokkaalta ja hienolta. Trendikkäältä, coolilta, siistiltä ja mageelta. 

Miksi tuntuu siltä, että ne oikeat kaverit ja ystävät ovat nykyään vain ja ainoastaan siellä fb:ssa tai vastaavassa? Miksi irl (in real life) sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu niin suurelta vaivalta ja mahdottomalta ponnistukselta? Miksi tuntee olevansa pimennossa, jos ei käytä tietokonetta tai vähintäänkin älypuhelinta? 

Myönnän kyllä syyllistyväni siihen. Roikun päivät koneella, lueskelen blogeja, chattailen "kavereiden" kanssa ja niin edelleen. 

Askartelen, teen paljon käsilläni kaikkea käsitöistä koruihin, mutta miksi toisinaan tulee väistämättä sellainen olo, että teen niin (ja etenkin kuvaan tekeleitäni), jotta voisin jakaa onnistumiseni muiden kanssa. Että saisin vaikka kehujakin niistä väkerryksistäni tms. 

Toisinaan se on kivaa ja toisinaan, kuten tänään, se tuntuu taas niin vaikealta. 

Ehkä kyseessä on nyt ihan vain joku normaali kaamosmasennus-tyyppinen probleema. Kun se ulko-oven avaaminen on niin vaikeaa. Johonkin lähteminen on niin vaikeaa. Ellei joku oikeasti pakota mua lähtemään johonkin. 

Ja kukapa pakottais, kun on some. Siellähän ne kuulumiset voi vaihtaa. 

Kohta joku muistuttaa, että oma-alotteisuus on tärkeää. Ja niinhän se onkin. Mutta miten luodaan sosiaalinen verkosto lähes tyhjästä? Kun ei harrasta mitään, ei ole kiinnostusta aloittaa uutta harrastusta ja .. noh, onko niitä muita tapoja.

Valivali ja uliuli. 
Kiitos ja anteeksi.

Kommentit

  1. Samoja ajatuksia minullakin oli ja sen vuoksi lähdinkin Facebookista kohta vuosi sitten. Ei ole tullut vieroitusoireita. Olin siellä lähes kolme vuotta, enkä oppinut tuntemaan yhden yhtä ihmistä paremmin. Blokkasin noin 95% ihmisten päivityksistä ja siitäkin huolimatta minusta tuntui, että infoa tulee liikaa, en halua tietää näitä asioita! Niillä ei ole minulle mitään merkitystä. Se, että kerran kuussa joku päivitti jotakin oikein mehukkaan vitsikästä, josta sain naurunhörähdyksen, ei riittänyt pitämään minua siellä. Eikä sekään, että "se on niin kätevä tapa pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei muuten pitäisi." Mutta voisiko olla niin, ettei ala-asteen luokkakavereihin tarvitsekaan enää pitää yhteyttä, jos eivät ole ystäviksi jääneet? Minulle ei ainakaan tunnu ollenkaan tärkeältä tietää, missä Esa-Pekka (nimi muutettu) tällä hetkellä asuu, kenen kanssa ja mitä hän tekee. Tuntui suorastaan kiusalliselta tietää sellaisia asioita ihmisistä, joita en ollut nähnyt.. 15 vuoteen? Tai miksei voisi vaikka soittaa niille ihmisille, joiden kanssa pitää vain siellä yhteyttä? Onko se yhteydenpitoa, että käy painamssa Tykkää-nappia silloin tällöin? No, ehkä se joillekin on, mutta minulle se ei riitä. Koko nappi tuntui vain sellaiselta palkitsemissysteemiltä, kuin labrarotilla. Paina oikeasta vivusta ja saat herkkua - kerro näitä asioita, niin ihmiset painavat nappia ja äänestävät, että näitä lisää.

    Lähdettyäni huomasin, että ne minulle tärkeät ihmiset istuvat vastapäätä kahvipöydässä, käyvät edelleen minun kanssa kirppiksellä ja nauravat samoille kemoille jutuille. Ja sen, että minua ärsytti paljon vähemmän ja nukun iltaisin sen sijaan, että menen katsomaan Facebookin. Veljeni sanoi joskus, että "FB on kuin tyhjä jääkaappi. Tiedät, ettei siellä ole mitään, mutta menet silti katsomaan." Minä tein juuri sitä. Tietysti olisin voinut käydä siellä vain kerran viikossa, mutta tuntui paremmalta poistua kokonaan. Nykyään minulla on siellä alias, jolla hoidan koulu- ja järjestöasioita (koska joistakin asioista sopiminen olisi muille tosi hankalaa, jos en olisi siellä), mutten päivitä mitään eikä profiilini sisällä minusta mitään tietoja. Se toimii paljon paremmin. Tällä hetkellä olen Bloggerissa ja Pinterestissä. Toivon Pinterestin muuttuvan joskus niin, että kaikki tauluni voivat olla yksityisiä. Bloggerissa, koska haluan olla osa neuleyhteisöä ja Pinterestissä, koska olen kaivannut sen kaltaista palvelua jo pitkään ja se helpottaa niin käsityö- kuin kouluasioidenkin järjestelyä.

    Siinähän sitä papinaa taas on kerrakseen. No. Kukin käyttää aikansa, niin kuin haluaa. Ja kaikilla on oma tapa käyttää sosiaalista mediaa ja se kaikille suotakoon.

    Blogatessani mietin, olisiko järkevämpää esiintyä anonyyminä. Olen myös miettinyt Jälkeläisen kasvojen julkaisua ja tullut siihen tulokseen, etten enää taida hänestä sellaisia kuvia laittaa. Haluan, että hänkin voi rakentaa digitaalisen identiteettinsä itse, niin kuin minäkin olen saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hyvin kirjoitettu.

      Tuo Pinterest on mulle ihan uusi juttu, kerran oon käynyt sitä katsomassa eikä se mulle vielä auennut.

      Mutta joo, tuon mun tekstin yksi pointti oli se, että ne kaveri- ja ystäväsuhteet, joita (ja jollaisia) lapsuudessa on ollut.. ne on hävinneet. En tiedä onko vika täysin minussa, vai onko sosiaalisella medialla jotain tekemistä sen kanssa, että minäkään en ihan oikeasti osaa kaveerata, käydä kahvilla, tehdä yhdessä tms. Lause on sekava, mutta ehkä se idea löytyy? :)

      Poista

Lähetä kommentti