Retroa, retroa.

Mä en vaan voinut ohittaa tätä jalkalamppua äsken Koivukylän kierrätyskeskuksessa..


Lähdettiin hakemaan sieltä mulle lusikoita. Kyllä, siis lusikoita. Niistä kuitenkin enemmän korublogin puolella tässä lähipäivinä. 

Meillähän siis on 70-luvun alussa rakennettu talo. Ulkoapäin hyvinkin pelkistetty laatikko. Sisällä täällä on remontoitu melko moderniksi kaikki. Kylpyhuoneen ja vessan kaakelit tosin ovat retrohenkiset. Ja tokihan meiltä löytyy myös kattoikkuna! 

Kuitenkin, halusin ehdottomasti tämän jalkalampun ja mies sitten käski ottaa sen kantoon. Päätettiin kiertää vielä yläkertakin, vaikkei sieltä koskaan mitään ollut löytynytkään. Jätin lampun alakerran henkilökunnan hellään huomaan siksi aikaa. (Kyllä mä oikeesti koko ajan vähän jännitin, että odottaako se lamppu mua vielä!). 

Yläkerrassa huomioni kiinnittyi ihanaan villakangastakkiin, joka oli oranssi! Ah, ja sisällä ihanaa retrokuviota. Takki oli Vero Modan ja epäilin, mahtuisiko se edes päälle, vaikka M-kokoa olikin. Mieskin sanoi, että on melko kaposen oloinen takki, kun mä taas oon melko harteikas. Hylkäsin jo koko ajatuksen, mutta mies sanoi, että kannattaahan sitä silti kokeilla. Joten marssin sovituskoppiin epäluuloisena. 

Täydellinen, oranssi villakangastakki isoilla napeilla, istui päälle kuin tehty! :) Hintaa huimat 3,5 euroa. Täytyy katsoa saisinko huomenna otettua jonkinlaisen kuvan siitä :) 

Kommentit

  1. Tuo lamppu on kyl aika pähee:)
    Ja kiva kun löysit mieluisen takin itsellesi, hyvät löydöt saavat aina hyvälle tuulelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis se on nimenomaan pähee ;)

      Mä en oo koskaan aikaisemmin löytänyt mitään vaatetta kirpputoreilta tai kierrätyskeskuksista.. En tosin kyllä lamppujakaan :D Pitäis useamminkin kierrellä noita..

      Poista

Lähetä kommentti