Kuulumisia / 1kk






Pahoittelen blogin hiljaiseloa, vaan varoittelinpa tästä sentäs etukäteenkin jo! ;) 

Pieniä varpaita, katkonaisia öitä, päiväunia, vieraita, väsymystä, itkua, naurua, kakka- ja pissavaippoja, unihymyjä, vatsanväänteitä ja sen sellaista on liittynyt meidän viimeisen kuukauden aikaiseen elämään melko tiiviisti :) Uuden opettelua, rentoutumaan opettelua ja niin edelleen. Jännä, miten sitä jaksaakin tuijotella pientä, nukkuvaa vauvaa ihan loputtomasti. Muut hommat jää, kun odottaa vain vauvan heräämistä. 

Nykyään onnistuu jo omienkin juttujen tekeminen, rennommin ottaminen ("Onkohan kaikki hyvin, kun se nukkuu noin paljon / ei nukahda.." jne) ja muutenkin oma vointi alkaa sektion jälkeen olemaan jo tosi hyvä. Joudun kyllä itselleni hieman muistuttelemaan, että painavia juttuja ei edelleenkään kannata kanniskella. Mutta vaunulenkit onnistuvat kivasti, kunto paranee koko ajan (alussa hengästyin nopeasti, osittain senkin takia, että loppuraskaudessa liikunta oli kipujen takia täysin minimissä).

Elokuun alussa on tiedossa ristiäiset. Pappi on varattu ja juhlat vietetään kotona. Tarjottavia on mietitty ja jaettu tehtäväksi sukulaisille (ah, miten kätevää!), valokuvaamisesta huolehtii pikkuveljen tyttöystävä (iso kiitos <3 ) ja siivousapuakin varmasti saadaan. Kakkupohdinnat on kovasti käynnissä, päädyn ehkä tekemään kakun itse.. Täytyy yksi tai kaksi koevedosta tehdä tässä lähipäivinä ja opetella koristeiden tekoa. Sitten päätetään, teenkö kakun itse vai tilataanko jostain muualta.

Pieni poika kasvaa hyvin täysimetyksellä ainakin toistaiseksi, toivottavasti jatkossakin, koska en haluaisi alkaa korvikkeiden kanssa läträämään. Vaikka pakkohan se on, jos jostain syystä oma maito ei jossain vaiheessa riitäkään. 

Vanhemmat on onnellisia, vaikkakin toisinaan melko väsyneitä. Yöt sujuu hyvin vaihtelevasti, pieni nukkuu 2-4h pätkissä suunnilleen. Varsinaista rytmiä ei vielä ole, saa nähdä missä vaiheessa sellainen muodostuu. Tosin aamulla ja illalla on yleensä sellaiset pidemmät valveillaolojaksot, jolloin seurustellaan enemmän. Pieniä hymyntapaisia alkaa ilmestymään kasvoille, oikeaa hymyä saadaan vielä hetki odotella. Niskaa kannatellaan jo hyvin, olkapäällä ollessa ei muuta tehdäkään kuin katsellaan joka puolelle. 

Toistaiseksi oma keskittyminen ei millään riitä tekeillä olevaan huiviin tai villasukkiin, mutta palaillaan käsitöiden pariin sitten myöhemmin, kun vireystila ja keskittymiskyky sen paremmin sallivat :) 

Kommentit

  1. Ihania kuvia :-)
    Hyvää 1 kk - päivää! Muffinssiohje jo haettu esiin...

    VastaaPoista
  2. No nyt kun ei ole useampaan kuukauteen blogeja kierrellyt niin jäänyt minulta ennakkovaroitukset näkemättä. Ihania uutisia täällä, onnea ja jaksamista vanhemmille/koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa 1 kk-päivää pikkuiselle:) ja mahtavaa kesää koko perheelle. Eikös ole kätevää, kun ei tarvitse paljon pukea pikkumiestä kun lähtee vaunuttelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, on.. Meidän poika on sellainen kuumakalle, että ihan vaan siveyden takia täytyy jotain lyhythihaista bodya pitää kauppareissuilla / "ihmisten ilmoilla". Muuten ollaan lähinnä vaipassa.... :D

      Poista
  4. Ihana kuulla että kaikki on mennyt hyvin! ♥

    VastaaPoista
  5. Höh, bloggeri yrittää popsia minu kommentit... Ihana lukea kuulumisia ja kiva, että kaikki on mennyt hyvin :) Vauvavuosi on kyllä jännää (+ihanaa ja raskasta) aikaa kun pieni ja arki kehittyy ja muuttuu koko ajan. Minulle ainaki on tullu siinä samalla luonnekoulutusta ihan roppakaupalla ku oon aiemmin ollu ihan mahdoton kontrollifriikki :D Mahdollisimman stressittömiä ja ihania ristiäisiä teille, toivottavasti säätkin on suotuisat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh Bloggerin toimille, mutta kiitos kommentista, kiva kuulla susta! :) Suotuisia säitä on tosiaan luvattu, jotain +35 superhellettä, huh! Vois mun puolesta vaikka sataa :) Onhan tää jännää ja myös sitä ihanaa ja raskasta, kun tosiaan rytmit vaihtelee, ei oo kahta samanlaista päivää :) Mä en (onneks) oo mikään kontrollifriikki ollu, mut nyt haluisin koko ajan pitää kodin suht siistinä, mutta tuo syli- ja tissitakiainen rajoittaa käsien käyttöä ;)

      Poista

Lähetä kommentti