Haaste: Millainen äiti olen?




Nytpäs pahan lykkäs! Nimittäin Hanna kommammaa-blogista. Tällä huimalla 9,5kk kokemuksella pitäisi nyt hieman pohtia omaa roolia vanhempana, äitinä. Haasteessa vastataan kysymyksiin ja laitetaan haastetta eteenpäin. Voipi olla, ettei mulla ole kaikkiin kysymyksiin vastaustakaan, mutta ainahan asioita voi miettiä. 

Minkälainen äiti olet? 
Aika pehmo. Rakastava ja suojeleva tietenkin, mutta viime aikoina oon huomannut kyllä napanuoran venymistä huomattavasti ja esim hoitoon antaminen ei tunnu niin pahalta ajatukselta kuin  vaikkapa pari kk sitten. Mielestäni se on ihan hyvä asia. Oon imettänyt lapsentahtisesti tähän päivään asti ja koska W ei tuttipullosta ymmärrä hölkäsen pöläystä, niin sekin on asettanut omat rajoitteensa mahdollisiin hoitojuttuihin. Oon nyt alkanut ymmärtämään erilaisia itkuja (joka paikassa kyllä toitotettiin, että kyllä sitä jo ihan pienenkin  vauvan vanhemmat tunnistavat itkut, mutta mä en tainnut kuulua niihin) ja osaan sitten reagoida niihin eri tavoin. Kiukku- tai oikeammin tekoitku on nyt tullut kuvioihin myös. 

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti kuvittelit olevasi ennen lapsia?
Eipä juurikaan. Mulla ei kauheasti ollut ennakko-odotuksia ihan juuri sen takia, kun en yhtään osannut kuvitella miten toimin erilaisissa tilanteissa - puhumattakaan siitä, että oisin tiennyt millaisia tilanteita tulee eteen. Raskausaikana ja synnytyksen jälkeen annoin asioiden mennä aikalailla omalla painollaan enkä juurikaan tehnyt ennakkoon mitään oletuksia tai suurempia päätöksiä asioista. Kun yhtään ei voinut tietää mimmoinen tyyppi sieltä syntyy, niin vaikea se on etenkään esikoista odottaessa yhtään tietää mitä tulee itse tekemään ja mitkä jutut kokee hyviksi. Ehkä ainoa ennakkoon "päätetty" asia oli imettäminen ja siihen panostaminen. Ja se on kyllä toteutunut niinkuin "suunnittelin". 

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Voisin varmaan vähän hellittää ton suojeluvaiston kanssa ja löysyttää napanuoraa ;) Tosin siihen suuntaan ollaan menossa aikalailla hyvää vauhtia ihan itsekseenkin. Voisin myös olla jämäkämpi kieltämään asioita.

Mitä teet mielestäsi oikein?
Onkohan tää joku kompakysymys... No, viime aikoina oon ainakin huomannut, että en reagoi säikähdyksellä enää jokaiseen pään kolaukseen (jotka muuten on melko vähissä muutenkin), koska W selvästi säikähtää ennemmin mun (tai muun aikuisen) säikähdystä kuin itse kolausta. Toki sitten, jos oikeasti sattuu, niin sitten on eri asia. 

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
No ei.. Meillä ei ole suojia pistorasioissa ja tuskin tuleekaan. Tällä hetkellä ne ovat toki kiinnostavia, mutta uskon siihen, että kun tarpeeksi monta kertaa kieltää, niin uskoo. Jotkut asiat yksinkertaisesti on kiellettyjä, oli niitä näkyvillä tai ei. Toistaiseksi en aio myöskään mitään lukkoja kehitellä kaappeihin tai laatikoihin. Eri asia sitten, jos W isompana häärää yksinään, kun vaikka itse vielä nukutaan ja jos on turhan mielenkiintoista. Olen kyllä varovainen, mutta joku tolkku siinäkin pitää (kai) olla. Annan kyllä kiipeillä nytkin sen mitä kiipeilee, mutta muistutan varovaisuudesta ja oon itse vieressä ottamassa kopin, jos ei sujukaan. W on vasta 9,5kk, joten en tähän asiaan kyllä kauheasti osaa sanoa.

Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
 Mmm.. ei meillä vielä ajankohtainen asia, mutta luultavasti en heittäydy maahan kuitenkaan itse. Todennäköisesti keskustellaan aiheesta ja unohdetaan esim viikkorahat/karkkipäivä tms, jos käytös ei lopu. W ei pahemmin ole kaupassa vielä huutanut, mutta tiedän, että itse vaivaannun muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista. Todennäköisesti sitä pitää vain kestää. 

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
Ei vielä ajankohtaista.. Itse herkutellaan kyllä, mutta todennäköisesti tullaan kehittämään joku karkkipäivä joskus hamassa tulevaisuudessa.. En tiedä vielä :D

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
On ja ei. W on itse säätänyt yö/päivä -rytminsä. Ruoka-ajoista pidän kiinni suunnilleen puolen tunnin tarkkuudella, mutta esim päiväuniajat tuntuu seilaavan aina vähän miten sattuu. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että W on aina ollut huono nukkumaan, eikä koskaan oo oikeastaan sen kummempia päiväunirytmejä saatu aikaiseksi. Jos jokin keino on toiminut yhdellä kerralla, voi olla varma ettei se toimi seuraavalla kerralla. W ei myöskään nuku yksin päivällä (tervetuloa vain kokeilemaan) kotona (autossa ja rattaissa kyllä), joten hieman säätöä senkin kanssa. Nyt ollaan siirtymässä selvästi yksiin päiväuniin, joten se asettaa myös hieman haasteita tähän hommaan. Rytmi on hyvä olla olemassa, mutta tiettyä liikkumavaraa siinäkin on oltava. 

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi?
Jaa.. Toivon, että olen ollut oikeudenmukainen, rakastava ja toivon W:n ymmärtävän jossain vaiheessa, että rajat on rakkautta. Eihän sitä lapsena/nuorena vielä ymmärrä, myöhemmin sitten kylläkin. Suurempia kuvitelmia en vielä osaa kehitellä, kun tässä vasta ollaan ihan lähtökuopissa kuitenkin. 

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Jaa-a, en tietääkseni vielä mitään :D

Ulkoiletteko päivittäin?
Ei, joskus ollaan ihan sisälläkin koko päivä. Esim jos sataa kovin paljon, niin sumplitaan koirien ulkoilutukset miehen kanssa niin, että mun ei oo ihan pakko lähteä niiden kanssa päivällä ulos.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
Ei vielä ajankohtaista.. 

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Mm, no siis. Positiiviset tunteet tottakai, hymyt, nauru, sanallisesti myös. Negatiiviset tunteetkin pyrin sanomaan sanallisesti, jos vaikka joku juttu harmittaa, niin sanon sen ääneen. Ja toki jos on surullinen, niin silloin on surullinen. En oikein tiedä.. Mielelläni en kuitenkaan holtittomasti ala nyyhkimään lapseni nähden, mutta melko harvassa on ne tilanteet muutenkin. 



♥ Haasteen laitan eteenpäin Silmukan saalistajalle ja Pieni ihana -blogin Jutalle 

Kommentit

  1. Kiitos kun vastasit haasteeseen :) Ajattelinkin haastaessani, että kaikki nämä ei ole ehkä ihan ajankohtaisia kohdallasi, mutta hyvin mielestäni pohdit jo vakiintuneita tapoja ja mahdollisia tulevia tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Melko haastava haaste oli kyllä tehdä.. :)

      Poista
  2. Hienoja vastauksia - tuollainen juuri oletkin, näin ulkopuolisen silmin, rento, rakastava, neuvova... W saa kokeilla ja tutustua asioihin - siitähän niitä kokemuksia tulee... :)
    Tuo kuva W:stä on ihana!

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! :) Voisin osallistuakin, jos ehdin jossain kohtaa postauksen näpytellä ;) Ja olet varmasti hyvä äiti ja sellainen käsitys tästä postauksesta välittyykin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti