Imetysasiaa

Äiti yrittää -blogissa kirjoittaja haastoi muita imettäviä bloggaajia kertomaan imetyksestään ja imetykseen liittyvistä ajatuksista. 

"Imetys - Kolmen kauppa Facebook-ryhmä on herättänyt keskustelua asiasta, joka on itseasiassa maailman luonnollisin asia. Miksi se sitten herättää niin kovasti mielipiteitä ja jotkut kehtaavat verrata sitä jopa ulostamiseen tai seksiin! Haloo. Täytyy olla päässä vikaa, jos tuollaisia mielleyhtymiä tulee.Ilta-Sanomat uutisoi näyttävästi aiheesta ja päätin kantaa korteni kekoon aiheesta."

En voinut mitenkään olla lähtemättä mukaan, joten tässäpä tätä tissiasiaa nyt tulee.

Ennen raskautta olin jo visusti päättänyt imettää. Ihan vain siksi, että tiesin äidinmaidon olevan maailman parasta ravintoa lapselleni. Hain netistä imetystietoa ja mietin, että tuleepahan sittenkin käyttöä näillekin ulokkeille. En alkuraskaudessa -tai vielä keskivaiheillakaan- pahemmin jännittänyt tai stressannut imetystä tai siihen liittyviä asioita. 

Kun selvisi, että poika majailee perätilassa eikä suostunut kääntymään, aloin jännittämään synnytystä. Viikon verran pohdiskelin alatiesynnytyksen ja sektion välillä ja päädyin lopulta itsenikin yllätykseksi suunniteltuun sektioon. Sen jälkeen luin entistä enemmän imetykseen liittyviä asioita, koska sain kuulla, että (suunnitellun) sektion jälkeen imetys voi käynnistyä hitaammin kuin normaalisti käynnistyneen synnytyksen jälkeen. 

W kuitenkin päätti syntyä pari päivää ennen suunniteltua sektiota ja lääkärin maanitteluista huolimatta en lähtenyt alateitse synnyttämään, vaan sain kiireellisen sektion. Hyvä kuitenkin, että synnytys käynnistyi itse, koska siinä samalla kehoni alkoi tuottaa mm. imetyksen käynnistymiseen liittyviä hormoneja, joten imetyksen aloitus ei ehkä olisikaan niin vaikeaa.

Heräämöstä päästyäni sain heti pojan rinnalle harjoittelemaan imemistä ja maitoakin tuli jo jonkin verran. Aluksi ongelmana oli pojan nukahtaminen rinnalle. Heräteltiin sitten kutittelemalla jalkapohjista ja silittelemällä selästä. Jännitin kovasti, että imeekö se nyt ja tuleeko sieltä maitoa ja riittääkö se, onko tämä nyt hyvä asento ja olisko joku toinen asento hyvä. Sairaalassa sain aina kysyessäni tukea imetykseen, mutta ei sitä mitenkään tuputettu. Koska W nukahteli helposti rinnalle, lypsin sairaalassa käsin maitoa lusikkaan ja siitä sitten syötettiin jonkin verran. 

Kotiin päästiin pian ja maito nousi. Huh sitä tunnetta! Imeminen sattui aina aluksi ekan puolen minuutin verran suunnilleen. Imuote oli kuitenkin jo sairaalassa hyväksi katsottu. Panostin imetykseen ja pidin W:a paljon rinnalla, nukuttiin perhepedissä (osittain myös oman toipumiseni kannalta, jatkuva sängystä nouseminen ei tuntunut hyvältä) ja alusta asti imetin lapsentahtisesti. Neuvolakäynnit jännittivät joka ikinen kerta, kun mietin, että onkohan se paino nyt noussut tarpeeksi, tuleeko minulta tarpeeksi maitoa ja riittäähän se nyt ihan varmasti tämän pienen miehen ravinnoksi. Riitti se. 

Jonkin  verran pumppailin pulloa varten ja muutamat kerrat W söi maitoani pullosta. Jossain vaiheessa pullo ei sitten enää kelvannutkaan. Ja onhan se nyt kätevää, kaksi maitokannua aina mukana, aina valmiina ja aina oikean lämpöistä maitoa. Me ei kovinkaan paljon olla liikuttu ulkosalla, mutta muutaman kerran on tullut imetettyä mm. pikaruokaravintolassa. Aluksi jollain tavalla arastelin sukulaistenkin nähden imettää, mutta aika nopeasti se ujous hälveni. Kyseessä on kuitenkin lapsen ruokailu, eikä kukaan -tietääkseni- katsele tissejäni. 

Usein kuulin, että "älä nyt vaan opeta sitä nukahtamaan rinnalle". No, näin nyt kuitenkin kävi, koska erittäin huonosti etenkin päivällä nukkuva lapsi oli yksinkertaisesti saatava nukahtamaan edes hetkeksi. Ja itsekin sain sitten samalla nukuttua päiväunia, kun toinen nukkui rinnassa kiinni. 

Tiheän imun kaudet herättivät toisinaan hieman ärtymystäkin, kun tuntui siltä, että mitään en saa tehdä, kun täytyy vaan istua sohvalla/maata sängyllä imettämässä. Kuitenkin ajattelin, että tällä on tarkoituksensa ja lopulta aina hyvillä mielin vietettiin pojan kanssa kahdestaan aikaa. Sillä sitähän se on. Imetys on niin paljon muutakin kuin ravinnonsaantia. Se on läheisyyttä, vuorovaikutusta. Se luo turvaa, rauhoittaa ja antaa sekä äidille, että lapselle onnistuessaan ihania hetkiä. W ei ole koskaan ymmärtänyt tutin päälle, joten senkin roolia olen tässä samalla suorittanut. 

W on nyt pian 11kk ja edelleen imetän. Öisinkin, vaikka neuvolan kanta kuulemma on, että yli 6kk lapsi ei tarvitse maitoa yöllä. Meillä se on kuitenkin edellä mainituista syistä niin tärkeää, ettei siitä ole vielä ollut tarvetta päästä eroon. En ole suunnitellut kuinka pitkään imetän, oletettavasti siihen saakka, kunnes W alkaa juomaan "oikeaa" maitoa juomaksi.