Monenmoista

Mä oon nyt pari päivää miettinyt, et pitäskö mun jotenkin selitellä vielä tuota edellistä superavautumispostausta. Ei varmaan. Äitini kanssa juteltiin puhelimessa tuossa yhtenä päivänä. On siis sairaanhoitaja. Töissään oli tämän tapauksen johdosta käynyt jututtamassa kriisiapu-ihmisiä, kaipa ne jotain psykologeja olivat. He olivat vahvistaneet sen, mikä me jo tiedettiinkin, että vaikka asian olisi kuinka hyvin käynyt läpi, ni jossain vaiheessa tulee tilanteita, jotka nostavat sen kaiken taas pintaan. 

Joten edellinen kertomus oli sitten mun tapa purkaa taas se asia. Jännästi sitä elää sen päivän aina uudelleen.

Eihän noita koskaan unohda, mutta niiden kanssa oppii kyllä elämään. (:

Ensi viikonloppuna me saadaan avaimet uuteen kotiin!!! Jee! :D Mä oon ahkerasti pakkaillut tavaroita jo. Tai no, kirjoja ja DVD-levyjä.. Hieman keittiöjuttuja ja lisää kirjoja. :D Eilen mies toi töistään mulle lisää pahvilaatikoita, ajattelin astioita pakata. Koska meitä ei ole kuin kaksi, ni me saadaan lupa pärjätä parilla lautasella. 

Samoin suunnittelin pakkaavani kaikki korujuttuni pois. Voin sitten "puhtaalta pöydältä" (todennäköisesti uudelta pöydältä) aloittaa koruilun uudessa kodissa :) 

Allergia on viheliäinen kaveri edelleen. Joka aamu saan ottaa lääkkeen. Ja ennen lääkkeen ottamista (ja aamuisin yleensäkin) vain aivastelen ja pärskin. 

Hieman tuntuu, että muuttoon liittyvät asiat menevät blogin kirjoittamisen edelle tällä hetkellä (ihme?), mutta eiköhän tämä tästä (:

Kommentit

  1. Mun mielestä oli hienoa, että jaoit kokemukses ja tuntees noinkin kipeässä ja henkilökohtaisessa asiassa, se oli varmasti asia, mikä sun vaan oli tehtävä. Tuommoiset asiat vaan palaa mieleen, eikä niitä vastaan kannata taistella.

    Ja hienoa että, menette elämässä eteenpäin. Hitsi, muutto on jo tosi lähellä, huikeeta!

    Kuinka mahtavaa päästä uuteen kotiin juuri kesän kynnyksellä, tästä tulee varmasti tosi hyvä kesä eikös?

    Ja kyllä nuo allergiaoireet vois jo hellittää,mä en enää tiedä onko allergiaa vaiko kauhea flunssa, varmaan molemmat, mut ei auta kuin yrittää siitä huolimatta nauttia ulkona olemisesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuosta aiheesta on tullu puhuttua niin älyttömän paljon, mutta kyllä se joka kerta pistää nieleskelemään, kun asian ottaa uudelleen pöydälle. Vaikka onkin käsitelty juttu jo.

      Juu, tästä kesästä tulee kyllä huippukesä :) Paitsi, että mä oon syyskuun alkuun asti töissä, ilman "kesälomaa". Mutta on tässä kesälomaa vietetty jo keväällä, rahantulo on kuitenki tärkeintä nyt kesällä.

      Mulla pysyy suht koht hallinnassa allergia nyt noilla lääkkeillä. Onneksi! Ilman niitä en tiedä miten olis tää kevät mennyt :) Mutta kohtahan se alkaa jo vähenemään, kun koivun kukinta hiipuu. Mä en onnekseni ole kuin sille allerginen :)

      Poista

Lähetä kommentti