Isä 50v

Blogi on viettänyt hieman hiljaiseloa. Mutta muuten tohinaa on kyllä riittänyt. 

Kolli pääsi kasseistaan ja on rauhoittunut. Pörrö ei enää kiusaa Rusettia, vaan ne jopa leikkivät ihan nätisti ja Pörrö uskoo, kun Rusetti alkaa sähisemään/murisemaan, että nyt riitti. Rusetista on tullut taas oma sosiaalinen itsensä, kun sen ei tarvitse pelätä Pörrön hyökkäävän jostain.

Töissä on riittänyt vipinää, yhden päivän vapailla ei kauheesti saa aikaiseksi mitään kummempaa. 

Kuitenkin yhdet sukat taas neuloin.


Isäni täyttää tällä viikolla pyöreät 50 vuotta. Siispä sukat puikoille! Lankana ei kuitenkaan ollut aiemmin Lankamaailmasta ostamani lanka, vaan Facebookin käsityöpalstalta ostettu Online Supersocke. 


Lanka on käsitelty aloe veralla ja jojoballa, joten se on mahtavan pehmeä neuloa ( ja käyttää! ). Kuvio on Ravelrystä täältä. Kuviota oli mukava neuloa :)


Mies sai toimia jalkamallina ja hyvin toimikin :) Ensin laittoi vain sukat jalkaansa ja länttäsi ne terassin lattialle. Sitten taisi hieman innostua touhusta ja alkoi keksimään asentoja, joissa sukat pääsevät edukseen ;) Täytyy myöntää, että toisten jaloissa olevia sukkia on huomattavasti helpompi kuvata kuin omissa jaloissa olevia :)

Ostin myös yhden sukkakirjan tässä yhtenä päivänä, mutta siitä lisää myöhemmin :)

// Edit: Sukat annettu saajalleen ja olivat täydellisesti jalkaan sopivat! Enpä olis voinut enää paremmin onnistua :) Istuvat siis ehdottomasti paremmin isäni jalkaan kuin näissä kuvissa mieheni jalkaan ;)

Kommentit

  1. Hienot sukat, tyylikkään yksinkertaiset miehelle - nopealla vilkaisulla näyttivät melkein perussukilta, mutta löytyipäs sieltä yllärikuvio. :)

    Onnittelut pallien poistosta - mahtaa helpottaa elämää kummasti, kun kissa rauhoittuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu, yksinkertaiset piti tullakin, mutta eihän nyt pelkkää sileää neuletta jaksa ;) Miehille kun ei ehkä viitsi mitään palmikoita alkaa tekemään :) Ja kyllä, helpottaa kyllä tuo kissan rauhoittuminen, vaikka edelleenkin se on oma sekopää itsensä ;) Ehkä se pahin terä lähti pois. :)

      Poista

Lähetä kommentti