#blogisitarina



1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. 


Kiitos haasteesta Silmukan saalistus-blogi!

Miten syntyi helyes?

Olin jo aiemmin yrittänyt blogin perustamista ja kirjoittelua, mutta asia ei oikein ottanut tuulta alleen. Vuonna 2011 perustin blogin, joka yksinkertaiseti sai kantaa nimeä, jota käytin (käytän) useimmissa sosiaalisissa medioissa. Uusi parisuhde ja muutokset elämässä tekivät ajatusten purkamisen tarpeelliseksi. Samoihin aikoihin innostuin myös käsitöistä ihan uudella sykkeellä ja enenevissä määrin blogin tekstit käsittelivät käsitöitä.

Kolmisen vuotta sitten aloin keskittymään blogissakin enemmän käsitöihin, kun sain ensimmäiset villasukkani neulottua. Ja heti perään toiset... Ja sitten kolmannet. Ja sitten opettelin magic loop -tekniikan ja sitten niitä alkoikin putkahdella enemmän. Vuosi sitten innostuin myös huivien neulomisesta tosissani ja niitäkin on nyt jo enemmän kuin omiin tarpeisiin. Ehdottomasti suurimmat virstanpylväät bloggaamisen aikana on olleet tuo magic loopin hoksaaminen, kaksi blogitapaamista, bloggaajan haaste 31 ja nyt nämä huivit ja niihin hurahtaminen. Toki myös muutamien ohjeiden kirjoittaminen on tuntunut jollakin tapaa merkittävältä, kun kaikki ei aina olekaan muiden ohjeiden mukaan tekemistä ja joku joskus jopa kokeilee ohjeitani!

Yksi merkittävä tapahtuma omassa blogihistoriassani on toki myös poikani syntymä, jonka jälkeen bloggaaminen sai jäädä hetkeksi lähes kokonaan. Yksinkertaisesti ei ollut aikaa neuloa, keskittymiskykykin puuttui käsitöiden suhteen ihan täysin ja koneella istuminen oli muutenkin todella vähissä.  Hiljalleen kuitenkin palasin takaisin, kuten lupasinkin. ;)

Yhdessä vaiheessa oli pieni kriisi blogin suhteen, mikään ei onnistunut ja ulkonäkö ei miellyttänyt ja tuntui siltä, että nyt tarvitaan piristysruisketta isolla ruutalla. Päädyin ostamaan blogipohjan Etsystä. Täysin ongelmitta ei ole sujunut, profiilikuvani esimerkiksi on taas ihmeellisen suttuinen, vaikka sen olen ohjeiden mukaan asettanut ja ollut yhteydessä pohjan tekijäänkin. No, kaikkea ei kai voi saada. Joka tapauksessa blogin ulkoasu miellytti päivityksen jälkeen taas omaa silmää ja innostus löytyi taas.

Nykyään blogi on aikalailla omien töiden esittelyä, kuulumisten kertomista ja rakas harrastus. Etenkin kun sain taas toimivan tietokoneen, on tästä W:n päikkäriajan kuvaamisesta, kirjoittamisesta ja suunnittelusta tullut taas yhä tärkeämpi ajanviete. 

***

Nyt en jaa tätä kuin yhdelle, koska haaste on kiertänyt niin monessa lukemassani blogissa jo :) 
Paiqo, olepa hyvä!

Kommentit

  1. Kiitos haasteesta! Katsotaan mitä saan aikaiseksi! :)
    Ihanaa sadepäivää! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti