Ohje intialaiseen peukalokiilaan




Lankamaailman sivuilla on ohje lapasiin intialaisella peukalokiilalla. Ohje on loistava, jos tykkää neuloa lapaset yksi kerrallaan viidellä puikolla. Minähän en niitä kuitenkaan niin neulo...

Tein jo yhdet, joissa en ohjetta muokannut juurikaan. Sitten huomasin, että tein aivan turhan monimutkaisesti koko homman ja aloitin alusta, tällä kertaa aavistuksen viksumpana. Ajattelin myös teille lukijoille nyt kirjoittaa ohjeen intialaiseen peukalokiilaan, kun lapaset tehdään yhtäaikaa looppaamalla.

Minulla lankana Novitan 7Veljestä ja puikot 3mm pyöröpuikot.

Luo molempiin lapasiin 44s (22s/puoli). 
Neulo joustinneuletta (itse neuloin 1o, 1n), kunnes varsi on halutun mittainen, minä neuloin vajaa 10cm. 

Neulo sitten kaksi kerrosta oikein. Toisella kierroksella lisää silmukkamerkit: 
Lapanen1 (vasemman käden lapanen):Neulo 6 o, lisää silmukkamerkki, neulo loput 16s oikein. 
Lapanen 2 (oikean käden lapanen):Neulo 16s oikein, lisää silmukkamerkki, neulo 6s oikein.
Neulo molempien lapasten toinen puoli (kämmenselkä) oikein.

Peukalo muodostuu silmukkamerkin toisella puolella olevista 16:sta silmukasta.


Peukalokiila:
Lapanen1: Neulo 6s oikein. Ota edellisen kerroksen silmukoiden välinen lanka puikolle ja neulo se kiertäen oikein, ettei työhön tule reikää. Siirrä silmukkamerkki ja neulo loput silmukat (16) oikein.

Lapanen2: Neulo 16s oikein, siirrä silmukkamerkki ja tee lisäys silmukoiden välisestä langasta, neulo se kiertäen oikein.

Neulo lapasten kämmenselän puoli oikein. 

Jatka lisäyksiä joka kerroksella, kunnes ennen silmukkamerkkiä (lapanen1, vasen käsi) ja jälkeen silmukkamerkin (lapanen2, oikea käsi) on 22s. 

Siirrä peukalon silmukat apulangalle odottamaan. Silmukkamerkit voit jättää pois, jatka lapasta 44 silmukalla (22s molemmin puolin). Kun pikkurilli peittyy, aloita kärkikavennukset haluamallasi tavalla. Minä tein nauhakavennuksen.

Peukalo:
 Poimi apulangalta 16s ja neulo peukaloa kunnes peukalonkynsi peittyy puoliksi. (Minä kyllä jatkoin hieman pidemmällekin). Aloita kavennukset haluamallasi tavalla. 

Päättele langat ja vedä käteesi lapaset, joiden pitäisi istua paremmin kuin hyvin!

**********

Kertokaa, jos on jotain epäselvyyksiä, koitan parhaani mukaan korjailla ohjetta, kun tarve tulee!


Kommentit

  1. Onpa iloiset lapaset! Minulla menossa pinkkiraitaiset sukat - toinen jo valmiskin, kun vanhanaikaisesti niitä neulon :)
    Kivaa viikonloppua - minulla alkaa kohta loma ja voisin tulla kyläilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli kyllä oikein värikkäät, kivasti raidoittuu tuo lanka. Sopiihan tänne kyläilemään tulla, ollaan yhteyksissä lähiaikoina siis :)

      Poista
  2. Kiitos, onkin ollut tarkoituksena kokeilla tätä tekniikkaa joskus :) Toivottavasti ei enää tänä keväänä tule kovaa tarvetta saada tehtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan voi neuloa valmiiksi varastoon syksyä varten ;)

      Poista
    2. Jos nyt tekisi välissä vähän keväisempiä hommia kuitenkin :D

      Poista
  3. No niin, valmista tuli! http://emmikoni.blogspot.fi/2016/04/raitalapaset.html
    Kivat tuli, vaikkakin kärki meni mulla vinoon :D Kiitos ohjeesta! Jatkossakin aion todellakin soveltaa tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, kun mulla se kärki tuli ihan oikeaan paikkaan :D Mutta eikös ollutkin helppo peukalo!

      Poista

Lähetä kommentti